Keskusrikospoliisi Vantaalla. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Poliisiin kohdistuvien rikosepäilyjen tutkinta muuttuu

Tavoitteena on varmistaa yhdenmukainen ja perusteellinen käsittely koko maassa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Poliisista tehtyjen rikosilmoitusten tutkintaan on tullut merkittävä muutos. Syyttäjälaitos kertoo asiasta tiedotteessa.

Muutos astui voimaan lokakuun alussa. Jatkossa poliisirikosasiat käsitellään keskitetysti valtakunnansyyttäjän toimistossa ja keskusrikospoliisissa. Aiemmin tapauksia käsiteltiin poliisiasemilla ja syyttäjäalueilla ympäri maan.

Kuten aiemminkin, poliisiin kohdistuvissa rikosepäilyissä esitutkintaa johtaa syyttäjä.

Uudessa toimintamallissa syyttäjäntoiminta on keskitetty valtakunnansyyttäjän toimiston poliisirikosyksikköön, jossa poliisirikosasioihin erikoistuneet syyttäjät toimivat tutkinnanjohtajina. Samat syyttäjät tekevät myös syyteharkinnan ja ajavat mahdollista syytettä oikeudessa.

Keskusrikospoliisiin perustettu poliisirikostutkintaryhmä hoitaa rikosepäilyn tutkinnan syyttäjätutkinnanjohtajan alaisuudessa. Ryhmä perustettiin poliisihallituksen päätöksellä keskusrikospoliisiin tänä vuonna.

Jos tutkintaa ei voi yksittäisissä tapauksissa tehdä Keskusrikospoliisissa, esimerkiksi jääviyssyistä, tutkija määrätään toisesta poliisiyksiköstä.

– Toiminta on käynnistynyt kesän aikana. Keskittämisen yhtenä tavoitteena on varmistaa poliisirikosasioiden yhdenmukainen ja perusteellinen käsittely koko valtakunnan alueella. Yhteistyö valtakunnansyyttäjän toimiston kanssa on alkanut hyvin, kertoo poliisirikostutkintaryhmän päällikkö, rikosylikomisario Sanna Springare Keskusrikospoliisista tiedotteessa.

Uudistuksen tavoitteena on ammattimaistaa ja nopeuttaa poliisirikosasioiden käsittelyä sekä turvata yhtenäinen ratkaisukäytäntö. Aiemmin poliisirikosasioita ovat yleensä tutkineet yksittäisiin asioihin erikseen määrätyt poliisit, joiden tehtävä poliisirikosasioiden tutkijana ei ole ollut päätoiminen. Myöskään tutkinnanjohtajina toimineet syyttäjät eivät olleet päätoimisia. Nykyisin poliisirikosyksikön syyttäjät ja poliisirikostutkintaryhmä tutkivat päätoimisesti vain poliisirikosasioita.

– Lainsäätäjä on asettanut syyttäjälaitokselle tärkeän tehtävän poliisiin kohdistuvien rikosepäilyjen tutkinnassa ja tarvittaessa syytteiden ajamisessa. Suomen poliisi nauttii kansalaisten keskuudessa kansainvälisesti vertaillen erittäin suurta arvostusta ja luottamusta. Valtakunnansyyttäjän toimiston uuden poliisirikosyksikön keskeinen tehtävä on osaltaan turvata tämän arvostuksen ja luottamuksen säilyminen, huomioiden kaikkien osapuolten oikeusturvaintressit, sanoo poliisirikosyksikön päällikkö, valtionsyyttäjä Tapio Mäkinen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)