Poliisiylijohtaja pohti puheessaan keinoja poliisin kyvyn vahvistamiseksi. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Poliisille kaivataan reserviä kriisitilanteisiin

Poliisiylijohtaja perää toimia poliisin kyvyn vahvistamiseksi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Poliisiin kohdistuu nyt ”eri suuntaan vetäviä voimia”, sanoo poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen. Tampereella poliisien valatilaisuudessa perjantaina puhunut Kolehmainen esittää nyt toimia poliisin tehtävien ja luottamuksen vahvistamiseksi.

– Geopoliittisen tilanteen johdosta varautumista on jouduttu tehostamaan. Samaan aikaan valmistelemme yhdessä sisäministeriön kanssa suunnitelmaa toiminnan ja talouden vakauttamisesta sekä lyhyen aikavälin sopeuttamisesta, poliisiylijohtaja totesi puheessaan.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Kolehmaisen mukaan poliisi voisi osallistua toimintakenttäänsä liittyvään keskusteluun nykyistä aktiivisemmin. Puheessaan hän listasi mahdollisia keinoja poliisin kyvyn vahvistamiseksi. Kolehmainen vilautti muun muassa reservin perustamista poikkeusoloja varten.

– Yhteiskunnan kannalta olisi välttämätöntä, että poliisia kohtaan tunnettua luottamusta ja poliisin kykyä turvata kaikkia pystyttäisiin vahvistamaan: kaikissa tilanteissa, valtakunnallisesti ja tasapuolisesti, myös poikkeusoloissa.

– Tätä tukisi se, että poliisin rahoituksesta voidaan tehdä pitkäjänteisiä ja ennustettavia päätöksiä, lainsäädäntömuutoksissa huomioidaan kustannusvaikutukset täysimääräisesti ja ydintehtäviin kuulumattomat tehtävät siirretään muualle. Poliisille tarvitaan lisäksi reservi tukemaan operatiivista kykyä poikkeusoloissa ja pitkäkestoisissa häiriötilanteissa.

Kolehmainen pohti puheessaan muun muassa mahdollisuutta luopua  poliisin täysimääräisestä esitutkintavelvoitteesta.

– Kaikki edellä kuvatut toimenpiteet ovat luonnollisesti sellaisia, että ne edellyttävät poliittista keskustelua ja poliittisia päätöksiä. Poliisin roolina on tuoda esiin oma näkemyksensä sisäisen turvallisuuden asiantuntijana, poliisiylijohtaja sanoi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS