Itä-Suomen poliisilaitos varoittaa tiedotteessaan uudesta tekstiviestihuijauksesta, jolla vietiin eteläsavolaiselta yksityishenkilöltä lähes 50 000 euroa.
Tapahtumaketju alkoi, kun uhri sai lauantai-iltana tekstiviestin ”Ulosotto Oy”- nimiseltä lähettäjältä.
Viestissä uhria kehotettiin maksamaan velkansa ulosoton uhalla. Mukana viestissä oli linkki verkkosivulle, joka muistutti erehdyttävästi oikeaa pankkisivua. Pankkisivulla uhria taas kehotettiin siirtämään rahoja ”turvatilille”.
– Tapahtuman taustalla oli huijaus, eikä minkään viranomaisen toimintatavan mukainen menettely, poliisi harmittelee tiedotteessa.
Huijaustapausta tutkitaan rikosnimikkeellä törkeä petos.
Poliisi muistuttaa, etteivät pankit tai viranomaiset ikinä kysy yksityishenkilöiltä pankkitietoja tai -tunnuksia. Tällaisia tietoja ei tulisi missään nimessä luovuttaa kyselijöille. Poliisi painottaa myös, että vähänkin epäilyttävien tekstiviestien tai sähköpostien linkkien avaamisesta tulisi pidättäytyä.
– Huijauksen voi päätellä esimerkiksi siitä, ettei soittajan tai viestin lähettäjän puhelinnumero ole näkyvissä, sekä varojen siirtämisen tarpeessa kiirehditään, poliisista muistutetaan.