Kesäkuun 2023 alussa tuli julkisuuteen tieto, että hallitusneuvotteluissa olisi keskusteltu terveydenhuollon henkilökunnan oikeudesta kieltäytyä tekemästä aborttia.
Vasemmistoliiton tuore kansanedustaja Minja Koskela kiihtyi aiheesta kapitaaleilla huutaen: ”ABORTTIOIKEUDESSA ON KYSE IHMISOIKEUDESTA”.
Samantyylisiä punavihreitä parahduksia kuului muualtakin. Monessa mielessä tyypillisiä esimerkkejä yrityksistä hyödyntää ihmisoikeuksia politiikassa ilman ihmisoikeusjuridiikan osaamista.
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin ei ole ottanut kantaa abortin kieltämiseen tai sallimiseen, vaan asia on jätetty jäsenvaltioiden harkintaan. Esimerkiksi Maltassa abortti on kielletty.
Ihmisoikeudet eivät ole moraalispoliittisia ideaaleja tai mielipiteitä. Ne perustuvat kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin ja tuomioistuinten soveltamiskäytäntöön.
Mitä aborttiin tulee, oikeustila voi muuttua. Voi olla, että tulevaisuudessa EIT tulkitsee Euroopan ihmisoikeussopimusta niin, että jäsenvaltioiden tulee sallia abortti. Tai voi syntyä uusi kansainvälinen ihmissoikeussopimus, joka luo sopimusvaltioille tämän velvoitteen. Euroopan parlamentti vaati vuonna 2022 abortin sisällyttämistä EU:n perusoikeuskirjaan (joka siis on eri asia kuin Euroopan ihmisoikeussopimus). Muutosten tekeminen perusoikeuskirjaan edellyttää jokaisen jäsenmaan hyväksyntää, mutta tulevaisuudessa näin voi käydä.
Henkilökohtaisesti toivon, että oikeus raskauden keskeyttämiseen taataan valtioita velvoittavana ihmisoikeutena. Kannatan laajaa aborttioikeutta kaikille. Mutta olisi virheellistä väittää, että mielipiteeni olisi nyt voimassa oleva ihmisoikeus.
Aborttikeskustelu ei ole ainoa esimerkki siitä, miten aktivistit levittävät virheellistä tietoa ihmisoikeuksista. Toinen tuore esimerkki on tunteita kuumentanut translaki, josta keskusteltaessa ihmisoikeuksiin myös vedottiin kiihkeästi. Osittain tämä oli perusteltua. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin totesi ratkaisussaan A.P., Garçon & Nicot vastaan Ranska (2017) että transsukupuolisten pakkosterilisaatio loukkaa yksityisyyden ja perhe-elämän suojan takaavaa EIS 8 artiklaa. Suomen uusi translaki otti tämän ratkaisun huomioon. Hyvä.
Mutta ihmisoikeuksiin vedoten vaadittiin muutakin, kuten että myös alaikäisen juridisen sukupuolen voisi muuttaa. Esimerkiksi Amnesty, Ihmisoikeusliitto ja Seta vaativat tätä. Kuten abortin suhteen, tässäkin vetoaminen ihmisoikeuksiin on virheellistä. Ei ole olemassa oikeudellisesti velvoittavaa ihmisoikeusnormia, jonka mukaan myös alaikäisen juridinen sukupuoli pitää voida muuttaa.
Jos ihmisoikeusjärjestöiksi itseään kutsuvien organisaatioiden kannat eivät perustu ihmisoikeuksiin, niin mihin ne sitten perustuvat?
Olen itse Amnestyn entinen jäsen ja myös järjestön entinen vapaaehtoistyöntekijä. Nykyään en enää maksa Amnestyn jäsenmaksua enkä monen muunkaan vastaavan järjestön. Koko ajan enemmän minusta vaikuttaa siltä, että ihmisoikeuksien sijaan näiden järjestöjen kannanotot perustuvat punavihreään puoluepolitiikkaan, sen tavoitteiden ajamiseen ihmisoikeuspuheeksi naamioituna.
Yksi tapa, jolla aktivistit, poliitikot ja sekalainen joukko järjestöjä sekoittavat ihmisoikeuskeskustelua, on vetoaminen erilaisiin lausuntoihin ja raportteihin, esimerkiksi YK:n ihmisoikeuskomitean suosituksiin. Ihmisoikeusmaailma kuhiseekin mitä erilaisimpia toimielimiä, asiakirjoja, julistuksia ja päätöslauselmia, jotka tarjoavat tukea milloin millekin toiveajattelulle. Nämä toimielimet eivät ole tuomioistuimia, eivätkä niiden mielipiteet ole juridisesti sitovia. Tämä perusasia loistaa poissaolollaan lähes täydellisesti julkisesta keskustelusta ja ihmisoikeuksia koskevasta mediakirjoittelusta. Journalistit eivät juuri aktivistijärjestöjen ihmisoikeuksiin muka perustuvien vaatimusten perusteita kaivele.
Aktivistien, poliitikkojen ja monien järjestöjen ihmisoikeusretoriikka on muutenkin vinoutunutta. Kuin ihmisoikeudet olisivat heille buffet-ravintolan pöytä, josta voi ottaa vain sitä mikä itselle maistuu. Vai onko joku joskus huomannut julkisuudessa mainittavan esimerkiksi elinkeinovapautta ja omaisuudensuojaa perus- ja ihmisoikeuksista puhuttaessa? Molemmat taataan Suomen perustuslaissa ja esimerkiksi yllä mainitussa Euroopan unionin perusoikeuskirjassa. Luemmeko siis tunnetusti puolueettomien ja objektiivisten Helsingin Sanomien ja Ylen uutisista pohdintaa siitä, että ilmastoaktivisti Greta Thunberg hyökkää rajusti ihmisoikeuksia vastaan? Hänhän on uudessa kirjassaan kertonut tavoitteekseen kapitalistisen järjestelmän syrjäyttämisen.
Suomen julkisessa keskustelussa näkyvä ihmisoikeuksien poliittinen väärinkäyttö muistuttaa kummallisella tavalla sitä, mitä Puolassa ja Unkarissa on tapahtunut viime vuosina. Oikeusvaltiota, juridiikan ja politiikan rajalinjaa hämärretään poliittisten tavoitteiden ajamiseksi. Tarkoitus pyhittää keinot. Pahimmillaan tämä uhkaa koko kansainvälisen ihmisoikeusjärjestelmän uskottavuutta.
