Suomi neuvottelee Yhdysvaltain kanssa kahdenvälisestä puolustussopimuksesta, joka antaisi toteutuessaan muun muassa Yhdysvaltain asevoimille mahdollisuuden hyödyntää esteettä Suomen maaperää ja tukikohtia harjoitteluun ja materiaalin säilyttämiseen.
Yhdysvallat on neuvotteluissa osoittanut kiinnostusta etenkin Pohjois-Suomea, Lappia ja Lapin lennostoa kohtaan. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö sanoo Helsingin Sanomille, että Yhdysvaltain kiinnostus laajasta pohjoisesta alueesta on myönteistä, koska Suomi ei olisi puolustamassa sitä yksin.
– Heillä on kieltämättä ollut kiinnostusta Pohjois-Suomea kohtaan. On varsin hyvä asia meidän kannaltamme, että muutkin kantavat huolta nimenomaan Pohjois-Suomesta, jossa etäisyydet ovat pitkiä ja omat voimat aika kovilla, Niinistö sanoo Helsingin Sanomille.
Presidentin mukaan Yhdysvaltain kiinnostuksen syy on selvä, sillä Pohjois-Atlantin tilanne koetaan Yhdysvalloissa jo hyvin puolustuksellisena elementtinä.
– Näyttää ikävä kyllä siltä, että painopistettä on siirtymässä arktisille alueille, Niinistö sanoo.
Presidentti arvioi geopoliittisen painopisteen muutoksen ilmentävän valitettavasti epävakaata sotilaallisen toiminnan lisääntymistä.