Voiko matematiikan PISA-tulosten heikkeneminen liittyä jotenkin opettajankoulutukseen? Tuskin, sillä suomalainen opettajankoulutus kyllä kestää kansainvälisen vertailun.
Toisaalta: kaikki kivet on käännettävä, jotta nuorten osaamistason luisu saadaan edes loivenemaan. Siksi pitää miettiä myös opettajankoulutuksen tulevaisuutta. Ja se on asia, jossa Suomen ei pidä lähteä Ruotsin tielle, sanoo Luulajan Teknillisen yliopiston professori Timo Tossavainen.
Tossavainen on iloinen siitä, että Ruotsin hallitus on päättänyt kieltää kännyköiden käyttämisen kouluissa ja myöntää lisävaroja perinteisten paperikirjojen hankkimiseen. Mutta sikäläistä opettajankoulutusta Tossavainen katsoo hiukan huolissaan.
Vertaillaanpa naapuruksia.
Suomessa yläkoulun ja lukion opettajalta vaaditaan tietty minimimäärä opetettavan aineen yliopisto-opintoja, joiden lisäksi pitää suorittaa useita pitkiä kasvatustieteen kursseja ja viikkoja kestävä opetusharjoittelu.
Verkkouutiset on haastatellut useita opettajaopiskelijoita. Moni heistä kritisoi kovasanaisesti pedagogiikkaan, tunnekasvatukseen ja sosiaalipuoleen liittyvien opintojen suurta painoarvoa tutkinnossa. ”Mihin tarvitaan tällaista määrää sanahelinää ja hölynpölyä”, kysyy eräs opettajaksi opiskeleva diplomi-insinööri.
Professori Tossavainen on siitä harvinainen opetuksen asiantuntija, että hän on taustaltaan aito matemaatikko – siis väitellyt nimenomaan matematiikasta. Ennen Luulajaan siirtymistään Tossavainen johti Savonlinnan opettajankoulutusyksikköä kaksikymmentä vuotta. Mitä hän sanoo insinööritaustaisen opiskelijan puuskahdukseen?
– Pidän suomalaista opettajankoulutusta laadukkaana, mutta pysyisin hereillä sen suhteen. Ruotsissa aineenopettajaopinnoissa painopiste on pikku hiljaa siirtynyt substanssista – tässä tapauksessa matematiikasta – erilaisiin ”keskustellaan matematiikasta” -kursseihin. Toisin sanoen puhutaan esimerkiksi matemaattisesta ongelmanratkaisemisesta mutta ei kuitenkaan ratkaista matemaattisia ongelmia, Tossavainen sanoo.
– Tosiasia nyt kuitenkin on, että matematiikkaa ei voi oppia matematiikasta keskustelemalla, siitä esseitä kirjoittamalla tai matematiikkaan liittyviä tunteita pohtimalla, hän jatkaa.
Tossavainen on kollegoineen julkaissut jo vuosia sitten avoimen kirjeen päättäjille, joka löytyy verkosta edelleen. Siinä ruoditaan kriittisesti myös aineenopettajakoulutusta. Viestin perillemenoa vaikeuttanee se, että vaatii melkoista matemaattista asiantuntemusta huomata pienet sävyerot opintovaatimuksissa ja niiden suoritustavoissa.
”Varoitimme digiloikasta viisitoista vuotta sitten”
Timo Tossavainen kuuluu siihen tutkijoiden ja asiantuntijoiden joukkoon, joka varoitti päättäjiä muun muassa ylimitoitetusta digiloikasta, avoimista oppimistiloista ja ilmiöopetusinnosta jo viisitoista vuotta sitten.
Tossavaisen ja kollegoiden ennustus matematiikan osaamistason romahduksesta on valitettavasti toteutunut, mikä näkyy muun muassa tuoreimmissa PISA-tuloksissa.
– Ei, emme ole iloisia siitä, että ennustimme oikein, sanoo Tossavainen nyt.
Hän muistuttaa myös siitä, että Suomessa matematiikan alasajo alkoi jo 1980-luvulla, kun tasokurssit poistettiin.
– Siitä iloitsen, että täällä Ruotsissa on nyt päätetty siirtyä ”från skärm till pärm”, ja oppilaat ottavat taas kynän käteen. Oppimistulosten korjaantumiseen menee kuitenkin vuosia, ehkä kymmeniä vuosia.
Tossavainen palaa vielä Suomeen. Hän harmittelee sitä, että luokanopettajakoulutukseen ei mahdu nykyistä enempää matematiikan kursseja.
– Luokanopettajat ovat kuitenkin päävastuussa peruskoulun matematiikan opetuksesta, koska selvästi yli puolet koko peruskoulun matematiikan opetuksesta ajoittuu vuosiluokille 1–6. Tämän takia luokanopettajilta pitäisi voida odottaa vahvaa perusmatematiikan osaamista, mutta myös ymmärrystä peruskoulun jälkeisen matematiikan tavoitteista ja sisällöistä.
Soittokierros opettajainhuoneisiin paljastaa, että korjattavaa saattaisi löytyä myös opettajien täydennyskoulutuksesta.
On silmiinpistävää, että opettajille tarjotaan jos jonkinlaista vuorovaikutuskurssia, tunnetaitopajaa, vaihtoehtopedagogiikkaa ja kohtaamissessiota, mutta tarjonta työajalla tehtävistä substanssiopinnoista – vaikkapa juuri matematiikan kertauksesta tai syventämisestä – on niukkaa, ellei olematonta.
