– Suomessa asuu 35 000–40 000 Suomi–Venäjä-kaksoiskansalaista. Luulemmeko me, ettei FSB (Venäjän turvallisuuspalvelu) käytä näitä ihmisiä? Turun yliopiston kansainvälisen liiketoiminnan professori Kari Liuhto kysyy Ilta-Sanomissa.
– Juttelin erään venäläisen henkilön kanssa. Hän tuntee maansa järjestelmän riittävän hyvin, että uskaltaa sanoa tämän olevan asia, jota siellä mietitään. Hänen mielestään olemme naiiveja, jos ajattelemme, ettei Venäjä käyttäisi kaksoiskansalaisiaan, Liuhto jatkaa.
Hänen mielestään keskustelu kaksoiskansalaisuudesta olisi hyvä käydä nyt, kun kriisi ei ole päällä.
Liuhto viittaa tällä ex-presidentti Dmitri Medvedevin doktriiniin, jonka mukaan Venäjällä on oikeus ja velvollisuus puolustaa kaikkia kansalaisiaan myös maan rajojen ulkopuolella. Pahimmassa tapauksessa se voisi tarkoittaa sotilaallista interventiota, mikäli Venäjä kokisi kansalaisiaan kohdeltavan Suomessa väärin.
– Se ei ole todennäköistä tai akuuttia, mutta se on mahdollista. Venäjä on aina käyttänyt ihmisiä hybridivaikuttamisessa, ja me olemme nyt luoneet sen mahdollisuuden, Liuhto sanoo IS:lle.
Sopimus kaksoiskansalaisuudesta tehtiin Venäjän kanssa 2000-luvun alussa. Liuhdon mukaan Suomi on yksi harvoista, ellei ainoa Venäjän naapurimaa, jolla tällainen sopimus on.
– Kaksoiskansalaisuuden poistaminen provosoisi Venäjää, mutta tilanne ei ole nyt akuutti. Venäjän armeija on muualla eikä pysty tekemään mitään. Keskustelua ei kannata jättää hetkeen, jolloin se on meille vaarallista. Ongelma pitäisi siivota nyt.
Liuhto huomauttaa, että kaksoiskansalaisuuden poistaminen ei tarkoittaisi venäläisten ajamista maasta. He voisivat jatkaa Suomen kansalaisina, jolloin riski olisi pienempi tai Venäjän kansalaisina. Jälkimmäisessä tapauksessa heitä voisi pyytää kriisitilanteessa lähtemään maasta.