Pakkolunastettavasta maa-omaisuudesta maksettavat korvaukset jäävät nykyisen lainsäädännön vuoksi liian alhaisiksi, kommentoi maankäytön kiinteistöoikeuden professori Martti Häkkänen Maaseudun tulevaisuudelle.
Kun lunastuslaki säädettiin vuonna 1978, lunastajat olivat pääosin kuntia ja kunnallisia sähköverkkoyhtiöitä. Nykyään lunastuksia tekevät kuitenkin useimmin voittoa tavoittelevat energiayhtiöt. Tätä ei osattu lunastuslakia tehdessä osattu ennakoida, jonka vuoksi lunastajalle syntyvää hyötyä oteta lunastuskorvauksissa mitenkään huomioon.
Tilannetta voidaan havainnollistaa esimerkillä: Sähköyhtiö Fingrid tarjoaa tuulivoimalaa varten lunastettavasta hehtaarista taulukkohinnan eli noin 240 euroa, kun metsähehtaarin vuosituotto on noin 248 euroa. Tuulivoimayhtiöiden hehtaarikorvaukset pyörivät kuitenkin tuhansissa euroissa.
Maanomistajan oikeusturvaa heikentää myös se, että lunastettavan maan käyttötarkoitusta ei valvota lainkaan jälkikäteen.
Jos maanomistajalta siis lunastetaan maata puistoa varten, maksetaan maasta puiston hinta. Jos maata käytetäänkin johonkin arvokkaampaan käyttötarkoitukseen, ei alkuperäinen maanomistaja saa tästä mitään korvausta. Jälkikontrollia ei siis ole.
– Tämä on merkittävä puute Suomen kansallisessa lunastuslainsäädännössä. Kysymys ei ole vain kiinteistönomistajan oikeusturvasta, vaan pakkolunastusinstrumentin yleisestä laillisuuskontrollista, Häkkänen pohtii.
Lisäksi lunastuskorvauksia heikentää arvonleikkaussäännös, joka tulee sovellettavaksi kuntien tekemissä lunastuksissa. Myös korvausten arviointiin liittyy runsaasti epävarmuutta, joka voi uhata maanomistajien oikeusturvaa pakkolunastustilanteissa.
Muutoksen tarve on kuitenkin havaittu. Lunastuslain uudistus alkoi viime hallituskaudella ja jatkuu edelleen.
Myös Häkkänen uskoo, että oikeudenmukaisemmat korvaukset ovat perusteltuja.
– Oikeudenmukaiseksi koetut korvaukset voivat siten parhaimmillaan myös edistää hankkeiden toteutumista, Häkkänen linjaa.
