Hamasin politbyroon jäsen Mousa Abu Marzouk tapasi vieraili Moskovassa 26. lokakuuta. Samaan aikaan Moskovassa vieraili Iranin apulaisulkoministeri Ali Bagheri Kani, joka myös tapasi Hamasin edustajat.
Historioitsija, professori Sergei Ratshenko kirjoittaa Guardianissa tämän kertovan ”huolestuttavan tasoisesta koordinaatiosta Hamasin, Venäjän ja Iranin välillä”.
– Hamasin kestittäminen vain viikkoja Israeliin tehdyn terroristihyökkäyksen jälkeen on osa Vladimir Putinin tarkoituksellista strategiaa Venäjän hiipuneen vaikutusvallan vahvistamiseksi Lähi-idässä. Näppärä diplomatia ja kyyninen opportunismi voivat auttaa Kremliä saavuttamaan roolin alueella, jolla on keskeinen sija Venäjän suurvaltahaluissa.
Ratshenko muistuttaa, että neuvostoaikoina Moskova yritti käyttää arabinationalismia omaksi strategiseksi edukseen. Tarkoitus oli heikentää liittolaisuuksia länsimaihin ja saada vaikutusvaltaa uusissa arabimaissa.
– 1950-luvun puolivälissä Neuvostoliitto laajensi sotilaallista tukeaan Egyptille ja myöhemmin sekä Syyrialle että Irakille. Vuonna 1956 Moskova käytti taidokkaasti hyväkseen brittiläis-ranskalais-israelilaista hyökkäystä Suezin kanava-alueelle Egyptissä mainostaen tukeaan arabien vapaustaistelulle ja ohjatakseen huomiota pois neuvostohyökkäyksestä Unkariin.
Vuoden 1967 kuuden päivän sodan jälkeen Neuvostoliitto jälleenrakensi Israelin tuhoamat Egyptin ja Syyrian armeijat.
– Mutta kaikesta sotilasavustaan huolimatta neuvostoliittolaiset todellisuudessa halusivat Neuvostoliiton ja Yhdysvaltojen välisen sopimuksen, jossa Israel ”kuuluisi” Yhdysvalloille ja arabimaat Neuvostoliitolle.
Israel, arabimaat ja Yhdysvallat eivät olleet kuitenkaan koskaan suostuvaisia moiseen etupiirijakoon. Neuvostoliiton pettymykseksi Egyptikin teki rauhan Israelin kanssa vuonna 1979. Kylmän sodan loppuun asti Neuvostoliitto kuitenkin omasi hyvän maineen arabimaissa aseapunsa ja palestiinalaisille osoittaman tukensa myötä.
”Venäjä ei ole kuitenkaan enää supervalta”
Neuvostoliiton romahdettua Moskova menetti vaikutusvaltansa Lähi-idässä. Vasta Syyrian sisällissota tarjosi Vladimir Putinille mahdollisuuden paluuseen, kun Venäjä asettui interventiollaan tukemaan omaa kansaansa kaasuttanutta diktaattoria Bashar al-Assadia.
Ratshenko huomauttaa, että Venäjän pitkäaikainen jumittuminen Ukrainaan on heikentänyt sen vaikutusvaltaa Lähi-idässä, vaikka maalla on edelleen sotilastukikohtansa Syyrian Tartusissa ja Latakiassa.
– [Israelin pääministeri] Benjamin Netanjahu on katsonut Venäjän tasapainottavan Syyriassa Iranin vaikutusvaltaa ja pyrkinyt tästä syystä tasapainottelemaan Ukrainan tukemisen ja Kremlin-suhteiden välillä. Putin taas on keskittynyt pitämään Israelin puolueettomana Ukrainan sodassa ja olemaan ärsyttämättä Netanjahua. Hamasin hyökkäys pirstaloi nyt tämän huteran tasapainon.
Ratshenko huomauttaa, että Venäjä ei kuitenkaan ole sellainen supervalta kuin Neuvostoliitto 1960- ja 1970-luvuilla oli. Maa ei pysty enää tarjoamaan laaja sotilaallista ja taloudellista tukea alueelle.
Sen sijaan Putin voi yrittää Iranin ja Syyrian kautta saada itsensä osaksi Lähi-idän rauhanprosessia.
– Löytämällä itselleen keskeisen aseman Lähi-idän politiikassa Putin toivoo saavansa takaisin osan siitä kansainvälisestä asemastaan, jonka hän menetti hyökätessään Ukrainaan.
Ratshenko huomauttaa, että Putin on kieltäytynyt tuomitsemasta Hamasia ja yrittänyt edistää epäonnistunutta tulitaukopäätöslauselmaa YK:n turvallisuusneuvostossa. Palestiinalaisten asialla Putin pyrkii saavuttamaan sympatiaa alueella.
– Kun otetaan huomioon Israelin sotatoimien laajuus Gazassa, ei Venäjällä ole vaikeaa torjua sen Ukrainan sotaa vastaan esitetty arvostelua viittaamalla palestiinalaisenklaavin savuaviin raunioihin.
Historioitsijan mukaan ”Venäjällä on vähän vähän uskottavuutta menetettävänään” juuri siitä syystä, että ”se ei ole enää supervalta”.
– Huolimatta asemastaan Syyriassa, sillä ei ole vaara joutua sotkeutuneeksi yhä laajenevaan sotaan. Sen sijaan Putin voi toimia kuten Neuvostoliitto vuoden 1956 Suezin kriisin aikaan: kannustaa vierestä ja saavuttaa moraalisia voittoja.
”Venäjällä ei ole varaa eskalaatioon”
Ratshenkon mukaan tämä ei tarkoita sitä, että Putin haluaisi tilanteen kärjistyvän.
– Jos Venäjän keskeinen kumppani sotkeutuisi laajempaan sotaan, muodostaisi se merkittäviä riskejä myös Venäjälle. Toisin kuin Moskovan Lähi-idän-politiikan huippuaikoina, Putinin päätöksillä on vain rajallinen vaikutuksensa nykyisen kriisin ratkeamiseen.
Sen sijaan sodan aiheuttama öljyn hinnan nousu hyödyttäisi Venäjää.
– Tähän mennessä vaikutus on ollut rajallinen, mutta emme ole ehkä kokeneet vielä pahinta. Venäjä voi silti ansaita merkittäviä hyötyjä paljon kärsineen alueen uusista murheista.
