Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä ja SDP:n kansanedustaja Joona Räsänen puivat työmarkkinakriisiä tuoreessa Verkkouutisten Sanna Ukkola Showssa.
Räsäsen mielestä hallitus on valinnut vastakkainasettelun kierteen, eikä halua sopia asioista. Keskusteluun nousi myös sosiaaliseen mediaan jaettu saksikuva, jossa valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) poseeraa puoluetovereidensa kanssa isot sakset kädessään. Kuvaa on pidetty naureskeluna talouden tilanteelle ja suomalaisten vähävaraisten kärsimyksille.
– En naureskele tilanteelle tai kärsimykselle, mutta se kävi naurattamaan, kun mietin että tätä asiaa puitiin jo europarlamentissa asti. Eli eiköhän asiaa ole käsitelty riittävästi [–], ei pistetä uusia kuvia julkaisuun, Jani Mäkelä kommentoi kuva-asiaa.
Mäkelän mukaan työmarkkinakeskustelussa on se harha sopimisesta, että opposition ja ay-liittojen puolelta on haluttu luoda kuvaa, että hallitus olisi ”tahallaan” esittänyt liian suuria toimia, joissa sitten voitaisiin tulla puolitiehen vastaan.
Mäkelä korosti, että toimet päinvastoin ovat minimejä siihen, että talous saadaan edes jollain tavalla oikenemaan ja tasapainoon.
– Keinoista voi neuvotella, mutta päämäärät ja tavoitteet ovat minimeitä.
Joona Räsänen totesi, että kuva on vahva viesti, ja ”joku osa-aikatyötä tehnyt, jonka työttömyysturva puolitetaan” saattaa sen nähdessään miettiä, onko oikein, että valtiovarainministeri vielä naureskelee tilanteelle.
Räsäsen mukaan Purran toiminta ”leikkuulautakauppiaana” ja ”saksien heiluttajana” ei paranna hänen uskottavuuttaan.