Perussuomalaisten mielestä jokaisella suomalaisella tulee olla oikeus turvalliseen ja arvokkaaseen vanhuuteen.
Tiistaina pidetyssä eduskunnan täysistunnossa käsiteltiin opposition välikysymystä arvokkaasta ikääntymisestä ja vanhushoidon tilanteesta. Kansanedustaja Mira Nieminen sanoi perussuomalaisten ryhmäpuheessa, että on väärin väittää hallituksen hylänneen vanhuspalvelut.
– Valtion talousarviosta noin kolmasosa ohjataan hyvinvointialueille. Hallitus on vastannut väestön ikääntymisestä seuraaviin haasteisiin muun muassa henkilöstön saatavuutta ja taloudellista kestävyyttä parantavilla sekä toiminnan sisältöjä kehittävillä toimilla. Lisäksi olemme käynnistäneet toimenpiteitä, joilla kohdennetaan resursseja sinne, missä tarve on suurin, Nieminen sanoi.
Kansanedustaja huomautti, että esimerkiksi digitaalisten ratkaisujen hyödyntäminen ja ennaltaehkäisevien palveluiden vahvistaminen vähentävät raskaampien hoivapalveluiden tarvetta tulevaisuudessa.
Perussuomalaisten mukaan välikysymys paljasti oppositiopuolueiden heikon ymmärryksen siitä, kuinka sote-järjestelmä toimii.
– Irrotatte yhden sektorin kokonaisuudesta ja teette siitä välikysymyksen. Sote on kuin palapeli, jossa jokainen pala – palvelut, rahoitus, henkilöstö, infrastruktuuri ja lainsäädäntö – vaikuttavat toisiinsa. Jos keskittyy vain yhteen osaan, kokonaisuus hämärtyy, ja ratkaisut voivat jäädä puutteellisiksi tai jopa pahentaa muita ongelmia, Mira Nieminen totesi.
Hän totesi soten kattavan sekä sosiaalipalvelut että terveydenhuollon, jotka molemmat palvelevat erilaisia tarpeita. Terveydenhuolto keskittyy sairauksien hoitoon ja ennaltaehkäisyyn, kun taas sosiaalipalvelut tukevat esimerkiksi vanhuksia tai vammaisia henkilöitä arjessa. Näiden tarpeet ja voimavarat eroavat merkittävästi, joten yhden linssin läpi katsominen ei anna kokonaiskuvaa.
Perussuomalaisten kansanedustaja muistutti, että keskusta itse siunasi mittavat leikkaukset, jotka osuivat myös hoitajiin ja vanhuksiin. Leikkaukset myös kohdistuivat kaikkein heikoimmin suoriutuville sote-alueille.
– Keskustan oma vastuu vanhusten hoivan tilasta on murskaava. Te olette aluevaltuustoissa leikkaamassa sieltä, missä hauraimmat tarvitsevat eniten. Keski-Suomessa teidän siunaamanne 53 miljoonan euron sopeutukset – joista osa osuu suoraan hoitajiin ja vanhusten arkeen – eivät ole mikään vahinko, vaan tietoinen valintanne, Mira Nieminen sanoo.
– Te olitte rakentamassa sote-mallia, joka oli jo syntyessään alirahoitettu, ja nyt aluevaltuustoissa jatkatte samaa linjaa: nostatte kokouspalkkioita, ryhmärahoja ja leikkaatte hoivasta. Tämä on teidän kädenjälkenne, ja ettekä te voi pestä sitä pois selittelemällä, Nieminen luetteli.
Nieminen totesi hallituksen antavan alueille mahdollisuuden löytää paikalliset ratkaisut. Hän haastoi opposition esittämään vaihtoehtonsa.
– Välikysymyksessä peräänkuulutetaan leikkausten perumista, mutta kysymme vastavuoroisesti: mistä opposition mielestä rahat palveluiden rahoittamiseen ja tarvittava henkilöstö otetaan, jos emme tee rakenteellisia uudistuksia?
– Kun nähdään, että terveydenhuoltoon ja sosiaalipalveluihin panostetaan riittävästi – esimerkiksi henkilöstön palkkaamiseen, koulutukseen ja välineisiin – se luo uskoa järjestelmän kantokykyyn. Jos budjettileikkaukset tai resurssipula hallitsevat keskustelua, epävarmuus kasvaa. Toistuvilla välikysymyksillänne pyritte ruokkimaan epävarmuutta, Mira Nieminen sanoi.