PS:n Simon Elo: Eurooppa on sodassa ääri-islamismia vastaan

Päätöksentekijöiltä odotetaan kansanedustajan mukaan tosiasioiden tunnustamista.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Perussuomalaisten kansanedustaja Simon Elo puhui eduskunnassa ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon keskustelussa.

– Eurooppa on sodassa ääri-islamismia vastaan. Joka tämän kiistää, elää sellaisessa haavemaailmassa, johon ei kerta kaikkiaan ole varaa, Simon Elo sanoi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Hänen mukaansa päätöksentekijöiltä odotetaan nyt määrätietoisia tekoja ja tosiasioiden tunnustamista.

– Yhteistyö on avain voittoon. Yhdysvaltain ja Israelin kaltaiset maat ovat luonnollisia liittolaisiamme taistelussa ääri-islamismia vastaan.

Elo totesi, että tarvitaan mahdollisimman laaja liittouma tuhoamaan ISIS.

– Tavoitteen toteuttamiseksi on tehtävä yhteistyötä myös Venäjän, eri arabimaiden ja jopa Syyrian hallinnon kanssa. Tätä taustaa vasten on aivan oikein, että Suomi vahvistaa kurdien peshmerga-joukkojen koulutusta.

Länsimaat vastustavat Syyriassa Elon mielestä ”lähes kaikkia konfliktin osapuolia, mikä näyttää moraalisesti selkärankaiselta, mutta strategisesti se on katastrofi”.

– Tulokset puhuvat puolestaan. Syyria-strategian on muututtava. Jos haluaa pelata isoa peliä Lähi-idässä, täytyy olla valmis likaamaan kätensä.

Kansanedustajan mielestä sisäinen vapaa liikkuvuus on lopetettava, jos ei Euroopan unionia ulkorajavalvontaa saada kuntoon.

– On seurattava tarkemmin mitkä voimat rahoittavat moskeijoita ja muita islamilaisia yhteisöjä, sillä sen lauluja laulat, joiden leipää syöt.

Simon Elo kysyi, jatketaanko itsepetosta seuraavaan Berliinin kaltaiseen terrori-iskuun asti.

– Vai myönnetäänkö, että terrorismin vastainen taistelu on maailmankatsomuksien sotaa, jossa ääri-islamistit haluavat tuhota koko länsimaisen elämänmuodon? Kantaako muslimiyhteisö sen vastuun, joka sille kuuluu, Elo totesi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS