Vajaa kaksi vuotta sitten radikalisoitunut muslimi katkaisi koulun pihalla ranskalaiselta historianopettajalta, Samuel Patylta kaulan. Syy oli, että Paty oli näyttänyt luokassaan satiirilehti Charlie Hebdon pilapiirrosta profeetta Muhammedista. Paty ei siis itse ollut piirtänyt tai julkaissut mitään, hän ainoastaan osana sananvapautta käsitellyttä oppituntiaan näytti oppilaille pilapiirroksen.
Patyn murhan jälkeen Ranskan presidentti Emmanuel Macron nousi näyttävästi ja ymmärrettävästi puolustamaan sananvapautta – onhan kyse koko liberaalin demokratian keskeisimmästä arvosta. Seurasi maailmanlaajuinen keskustelu, jonka kuuluvin osa oli totaalinen hiljaisuus.
Demokratian tilasta alituiseen huolissaan olevat kansanedustajat tuijottelivat kengänkärkiään.
Suomessa Sauli Niinistö tuomitsi teon ja muistutti eurooppalaisten arvojen tärkeydestä, mutta muuten Macronin Suomen-joukoissa oli aika tarkalleen nolla osallistujaa. Kanadan presidentti Justin Trudeau sai suunsa auki. ”Sananvapaudella on rajansa”, hän sanoi.
Reilu viikko sitten kirjailija Salman Rushdieta puukotettiin lähes kuolettavasti New Yorkissa. Taustalla on mitä luultavimmin tappotuomio, jonka Rushdie sai vuonna 1989 Iranin valtiolta. Uskonoppinut valtionjohto piti tuolloin julkaistua Rushdien kirjaa ”Saatanalliset säkeet” loukkaavana, minkä seurauksena johtaja Ajatollah Khomeini langetti Rushdielle ikuisen kuolemanrangaistuksen.
Kun Salman Rushdie nyt makaa teholla, seuraamme toisintoa Samuel Patyn murhasta: vallitsee lähes täydellinen hiljaisuus ilmaisuvapauden puolesta. Amnestyn johtaja kuitenkin vajaa viikko sitten sanoi: ”Rushdien tapaus muistuttaa, kuinka hauras oikeus sananvapaus on, ellei sitä jatkuvasti puolusteta.”
Se pitää paikkansa. Mikseivät poliitikot sitten puolusta tätä YK:n ihmisoikeuksien julistuksen artiklaa numero 19? Vaikenemisen taustalla on epäilemättä pelko oman pään joutumisesta erilleen ruumiista, mutta myös asenne. Sananvapaus ei ole nykyisille poliitikoille tärkeä arvo. Jokainen poliitikko toki sanoo kannattavansa sananvapautta, mutta kun tarkemmin kyselee, aina löytyy syitä rajoittaa sitä.
Jokaiselle jokin asia on niin tärkeä, että juuri sen suhteen voi tinkiä ihmisten perusoikeudesta ilmaisuun. Jos jokaista kuunnellaan, sananvapaus loppuu sillä silmänräpäyksellä. Siksi ketään ei pidä kuunnella.
Salman Rushdie on sanonut, että tukkii korvansa, kun joku sanoo: ”Kannatan sananvapautta, mutta…”. Rushdie tarkoittaa, että tuollaiset sananvapauden pölynimurikauppiaat eivät todellisuudessa kannata sanan- ja mielipiteenvapautta vaan ainoastaan oikeina pitämiään ajatuksia.
Valevapauden markkinamiehiä vilisee Suomessakin siellä sun täällä. Toimittajat, tutkijat ja milloin mitkäkin asiantuntijat muistuttavat kerta toisensa jälkeen sananvapauteen kuuluvasta ”sananvastuusta”. Se on täysimittaista hölynpölyä.
Sananvapauteen ei kuulu mitään mystistä ”sananvastuuta”. Päinvastoin sananvapaus nimensä mukaisesti vapauttaa vastuusta ja suo jokaiselle oikeuden ilmaista itseään niin kuin tahtoo.
Vastuu seuraa vain, jos sanoo jotain, mikä ei nauti sananvapauden suojaa. Kyseessä on siinä tapauksessa rikosvastuu ja kuvaan astuvat poliisi, syyttäjä sekä tuomioistuin. Mitään muuta vastuuta ei ole.
Koko ajatus sananvastuusta on mieletön: on vapaus, jota ei oikeastaan olekaan, koska taivaasta putoaa maaginen vastuu rajoittamaan sitä.
Jos taas sananvastuulla tarkoitetaan rikosvastuuta, päädytään aivan yhtä mielettömään lopputulokseen. Mitä järkeä on toistuvasti muistuttaa, että laiton teko on laiton. Elinkeinonharjoittamisen vapaus sisältää vastuun olla perustamatta yritystä, joka myy heroiinia!
”Sananvastuu” on sananvapauden vihollisten keksimä kiero tapa yrittää sysätä sanankäytön seuraukset – kuten puukotetuksi tuleminen? – sanankäyttäjän kontolle. Hän käytti sanojaan laillisesti, mutta vastuuttomasti, joten saa maksaa siitä!
Älkää antako hämätä itseänne sen enempää mutta-sanalla kuin muillakaan sananvapauden vastustajien tempuilla. Ei ole olemassa ”sananvastuuta”. Sen sijaan muilla on vastuu sietää sinun sananvapauttasi.
