Puolan ulkoministeri Radoslaw Sikorski. LEHTIKUVA/RONI REKOMAA

Puolaan uusi ohjustukikohta, valmis ampumaan alas myös venäläisiä ohjuksia

Lähiviikkoina Pohjois-Puolan Redzikówoon avataan Yhdysvaltain johtama ohjuspuolustustukikohta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– Avaamme lähiviikkoina ohjuspuolustustukikohdan Redzikowoon lähellä Puckin kaupunkia. Tämä on tukikohta, josta sovimme Yhdysvaltojen kanssa, Puolan ulkoministeri Radoslaw Sikorski kertoi Ukrinformin mukaan.

Hänen mukaansa on päästy sopimukseen, ”että ohjukset voivat ampua alas myös Puolaan kohdistuvia venäläisiä ohjuksia”.

– Vastustajamme syyttivät meitä perusprojektin tuhoamisesta, mutta se on jo olemassa ja käynnistetään pian virallisesti, Sikorski sanoi.

Heinäkuussa Washingtonissa pidetyn Naton huippukokouksen jälkeen viranomaiset vahvistivat Yhdysvaltain Redzikowossa sijaitsevan ohjuspuolustustukikohdan toimintavalmiuden. Se on osa European Phased Adaptive Approachia (EPAA), eli Yhdysvaltain panosta integroituun ilma- ja ohjuspuolustusjärjestelmään Euroopassa ja koko Naton alueella.

Naton silloinen pääsihteeri Jens Stoltenberg ilmoitti Washingtonin huippukokouksessa, että Redzikowon tukikohta on valmis tehtäväänsä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)