Puolalaisten maanviljelijöiden mielenosoitus Poznanissa. LEHTIKUVA / AFP, AFP / LEHTIKUVA / SERGEI GAPON

Puolalaiset maanviljelijät sulkivat jälleen Ukrainan rajan

Maanviljelijät pitävät ukrainalaisten maataloustuotteiden maahantuontia "epäreiluna kilpailuna".
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Lähes puolitoista tuhatta traktoria sulki lauantaiaamuna lukuisia Ukrainan ja Puolan välisiä raja-asemia protestoidakseen maataloustuotteiden tuontia Ukrainasta, kertoo Kyiv Post.

Toistaiseksi ainakin Rava-Ruska-Hrebennen ja Yahodyn-Dorohuskin raja-asemat on suljettu mielenosoitusten takia. Myös Šehyni-Medykan raja-asema oli aamupäivän suljettuna, mutta se on sittemmin avattu uudelleen.

Ukrainan rajavartiolaitoksen tiedottajan mukaan Andriy Demtšenkon mukaan jonot ovat päivän aikana kasvaneet lukuisilla eri raja-asemilla rajasulun seurauksena. Yhdellä raja-asemalla ylitystä oli lauantai-aamupäivällä odottamassa jopa 800 rekkaa.

Puolalaiset maanviljelijät sulkivat jo marraskuussa maiden välisen rajan lähes kahdeksi kuukaudeksi. Tammikuun alussa raja saatiin kuitenkin avattua uudelleen.

Maanviljelijät vastustavat EU:n päätöstä olla rajoittamatta maataloustuotteiden tuontia Ukrainasta EU:hun. Heidän mukaansa tuonti on kiristänyt kilpailua liiallisesti.

Mielenosoituksia johtavan Marcin Wilgosin mukaan EU-sääntely ei koske ukrainalaisia maanviljelijöitä, ja he voivat siksi myydä tuotteitaan halvemmalla. Puolan maatalousministeri Czeslaw Siekierskin mukaan harkinnassa onkin nyt tiettyjen ukrainalaisten maataloustuotteiden täyskielto.

– Sitä [kieltoa] voidaan tarvita sokerille, jos sitä tulee maahan liikaa. Sitä voidaan tarvita myös siipikarjalle, Siekierski kommentoi perjantaina.

Ukrainalaiset ovat kritisoineet rajusti puolalaisten maanviljelijöiden rajasulkuja. Joulukuussa Ukrainan asevoimille drooneja toimittavan KOLO-säätiön edustaja Oleksandr Zadorozhnyi totesikin, että rajasulkujen jalkoihin on jäänyt lukuisia droonikuljetuksia.

– Tämä tarkoittaa, että Venäjän armeija voi tappaa ukrainalaissotilaita ja terrorisoida siviilejä viikkoja pidempään, Zadorozhnyi kommentoi tuolloin.

Puolalaiset maanviljelijät eivät kuitenkaan aio perääntyä. Kyiv Independentin mukaan maanviljelijöiden Solidaarisuus-ammattiliitto aikoo maanantaina sulkea yhden uuden raja-aseman ja hidastaa liikennettä toisella. Lisäksi ratapiha, jossa ukrainalaisia tuotteita puretaan junista, aiotaan sulkea.

Rajasulkuja aiotaan maanviljelijöiden mukaan jatkaa maaliskuun 10. päivään asti.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)