Tietokirjailija ja toimittaja Satu Jaatinen paneutuu teoksessaan kuninkaallisten avioliittojen taustoihin.
Monilla kuninkaallisilla sulhasilla ei pitkien etäisyyksien vuoksi ollut mahdollisuutta nähdä tulevaa puolisoaan ennen avioliittopäätöksen tekoa. Usein hovit lähettivät oman edustajansa morsianehdokkaan kotimaahan ja tarkastuksen aikana pyrittiin hienovaraisesti arvioimaan, oliko hän kaikin puolin terve ja mahdollisimman hyvä synnyttäjä. Kuninkaalliset suvut pelkäsivät perinnöllisiä sairauksia yli kaiken, ja siksi morsianehdokkaiden taustoja pyrittiin tutkimaan mahdollisimman pitkälle.
Kuninkaiden tyttärillä saattoi olla sulhanen jo muutaman vuoden ikäisinä, mutta sopimukset saatettiin myös purkaa heti, jos näköpiiriin ilmestyi sulhanen, jonka naiminen toi kotimaalle parempia etuja.
1800-luvun puolivälin jälkeen kuninkaallisten avioliittojen ulkopoliittinen merkitys väheni, mutta sitä ennen kuninkaalliset kihlasivat lapsiaan ulkomaiden hoveihin sen mukaan, mikä oli milloinkin ulkopoliittisesti kannattavinta. Ennen uskonpuhdistusta puolisovalikoima oli laajempi, koska uskonto ei ollut jakamassa kandidaatteja eri leireihin.
Myötäjäisillä oli tärkeä rooli kaavailuissa. Köyhä prinsessa ei ollut kannattava vaihtoehto kuningaskunnan etuja ajatellen. Kaikkein himoituimpia myötäjäisiä olivat maa-alueet. Portugalin prinsessa Katariina toi 1600-luvulla Englannin kuninkaan Kaarle II:n kanssa avioituessaan myötäjäisinään seitsemän Intian edustalla ollutta saarta.
Tyytymättömyyttä
Alaikärajaa kihlauksille ei tosiaan ollut. Esimerkiksi Ludvig XV oli vasta viisivuotias, kun hänestä tuli Ranskan kuningas. Kuningas oli 10-vuotias, kun hänet kihlattiin serkkunsa, kolmivuotiaan Espanjan prinsessa Mariana Victorian kanssa.
Vuodet vierivät ja hovi havaitsi 15-vuoden ikään ehtineen kuninkaan olevan jo sukukypsä, toisin kuin vielä reilusti alle kymmenvuotias morsian. Hovi päätti purkaa kihlauksen, koska kuningas tarvitsi vaimon, joka olisi jo valmis lapsentekoon. Mariana Victoria palautettiin Espanjaan, missä tapahtuma koettiin suurena nöyryytyksenä ja rikkoi maiden välisiä diplomaattisuhteita.
Myöhemmin Mariana Victoria solmi onnistuneen avioliiton ja nousi Portugalin kuningattareksi. Hän ei antanut yhdenkään lapsensa avioitua Ranskan hoviin.
Ruotsin kuningatar, ranskalaissyntyinen Désirée Clary eli Desideria, poistui 1800-luvun alussa Ruotsista jo kahden kuukauden läsnäolon jälkeen ja palasi hoviinsa vasta 12 vuoden kuluttua. Hän tunsi kotinsa olevan enemmän pariisilaisissa salongeissa kuin kylmässä Tukholmassa, missä hänen kerrotaan purskahtaneen itkuun nähtyään ensi kerran lunta.
Kuninkaalliset suvut ovat kautta vuosisatojen pyrkineet välttämään avioeroa. Se on laskenut uskottavuutta, tuonut ongelmia kirkon kanssa ja saanut aikaan hankalan ex-puolison. Keskiajalla avioero oli mahdollinen, mutta katolinen kirkko tunsi vain muutamia syitä, joiden perusteella avioliitto voitiin mitätöidä. Tällaisia syitä olivat muun muassa puolisoiden liian läheinen sukulaisuus tai impotenssi. Avioeron teki harvinaiseksi usein se, että liitossa koettu väkivalta tai impotenssi oli usein hankalaa osoittaa toteen.
Avioeroa haki miltei aina liiton miespuolinen ja samalla korkea-arvoisempi osapuoli. Eron taustalla oli lähes aina halu astua uuteen avioliittoon. Mitätöidessään liittonsa Anna Kleveläisen kanssa Englannin kuningas Henrik VIII:lla oli jo katsottuna valmiiksi uusi vaimo, Catherine Howard, jonka kanssa Henrik avioitui vajaa kolme viikkoa eronsa jälkeen.
Ranskan keisari Napoleonin ensimmäinen vaimo, keisarinna Joséphine, ei ollut onnistunut synnyttämään keisariparille yhtäkään lasta. Napoleon tarvitsi kipeästi valtakunnalleen ja nimelleen jatkajan. Sovittuaan Joséphinen saamista erokorvauksista keisari ryhtyi etsimään uutta puolisoa.
Kuukausi erosta 18-vuotias Itävallan arkkiherttuatar Marie Louise sai kuulla, että Napoleon oli pyytänyt hänen kättään. Marie Louise inhosi Ranskaa, jota vastaan hänen maansa oli käynyt vuosien ajan veristä sotaa, mutta avioliitolla vältettäisiin Itävallan joutuminen kokonaan Ranskan vallan alle.
Marie Louise lähetettiin Ranskaan ja häät pidettiin keväällä 1810. Kaivattu poikalapsi syntyi vuoden kuluttua häistä. Pariskunnan liittoa kesti neljä vuotta eli siihen asti, kun Napoleon menetti tappiollisten sotien jälkeen valtaistuimensa ja Marie Louise joutui pakenemaan poikansa kanssa Itävaltaan talvella 1814.
Mestauslavalle
Osa kuningattariksi valituista naisista joutui teloitetuiksi. Tunnetuimpia tässä kategoriassa ovat tietenkin Henrik VIII:n kaksi vaimoa, Anna Boleyn ja Catherine Howard.
Kuuluisa on myös itävaltalaissyntyisen Marie Antoinetten kohtalo. Hänen miestään Ranskan kuningas Ludvig XVI pidettiin yleisesti heikkona hallitsijana. Kuningaspari syrjäytettiin Ranskan suuren vallankumouksen yhteydessä ja Ludvig teloitettiin tammikuussa 1793. Marie Antoinette joutui giljotiiniin saman vuoden syksyllä.
Satu Jaatinen: Puoli valtakuntaa. Kuninkaallisten puolisoiden historiaa. 251 sivua. Docendo Oy.
