Eräs toimittaja soitti tovi sitten ja kysyi, olenko vielä siinä määrin perillä puoluelehdistön tilanteesta, että voisin kommentoida sitä. Kysymys oli aiheellisesti muotoiltu, sillä vuonna 2015 aloitettu väitöskirjatutkimukseni puoluelehdistön lähihistoriasta on ollut tovin hyllyllä odottamassa aikaa, jolloin ehtisin työtä edistää.
Lupasin kuitenkin yrittää arvioida lehdistön nykytilaa ja keskustellessamme aiheesta muutama oivallus nousi esiin. Ja tämä Verkkouutisten blogi onkin mitä sopivin paikka kirjata huomiot ylös. Puoluelehtien kultakaudesta on tietenkin jo vuosikymmeniä, mutta yhä niitä tuotetaan, toimitetaan ja julkaistaan, eli muinaismuistosta ei ole perusteltua puhua.
Voi kuitenkin kysyä, ja usein kysytäänkin, onko tällaiselle lehdistölle tänä päivänä mitään merkitystä – vastaus on simppeli.
Puoluerahoitus uudistettiin kymmenen vuotta sitten siten, että ennen erikseen korvamerkitty viestintätuki sulautettiin yleiseen puoluetukeen. Näin puolueilla ei enää uudistuksen jälkeen ole ollut velvoitetta julkaista lehteä, vaan tuki tälle toiminnalle on ollut puolueissa harkinnanvaraista. On selvää, ettei puolue rahoita toimintaa, ellei se ole merkityksellistä.
Miksi sitten vihreät päätyivät lakkauttamaan oman ikonisen Vihreä Lanka -lehtensä muutama vuosi sitten? Sanoisin, että lehti oli sittenkin liian marginaalinen aihevalikoimaltaan eikä onnistunut osallistumaan laajemmin politiikan ajankohtaiseen keskusteluun.
Ei siis riitä, että lehti puhuttelee vain jäseniä – puoluelehden merkitys on laajemmassa tiedonvälityksessä.
Puoluelehdet tuottavat journalismia, jossa aihevalikoimat ja joissain määrin myös valitut näkökulmat ovat taustapuolueen kannalta edullisia. Se on selvä, mutta ei yksinään riitä.
Ollakseen uskottava ja kiinnostava, lehden on myös sopivalla tavalla ravistettava vallitsevia käsityksiä ja uskallettava antaa tilaa erilaisille äänenpainoille. Kuka jaksaisi lukea Pravdaa?
Puolueiden näkökulmasta on tärkeää, että oma lehti pystyy muokkaamaan osaltaan politiikan julkisuuden agendaa; mistä pitäisi puhua ja millaisin perustein? Mikä on tärkeää ja millä termeille asioista puhutaan? Säädettiinkö esimerkiksi juuri raja- vai käännytyslaki?
Puoluelehti ei enää ole paperinen vaan kaikilla päätoiminta on siirtynyt verkkoon. Esimerkiksi Verkkouutisten kävijäluvut ovat hämmästyttäviä jättäessään taakseen niin maakuntalehdet kuin Suomen Kuvalehden. Verkkouutiset on toki pioneeri koko mediakentässä ilmestyen internetiin jo 1995.
Puoluelehdet ovat kuitenkin yllättävän pienellä volyymilla somessa verrattuna moniin muihin medioihin. Videotuotantoon panostaminen saattaa hyvinkin olla puoluelehtien seuraava askel haettaessa uutta nuorempaa lukija- ja seuraajakuntaa.
On hyvä, että meiltä yhä löytyy politiikan journalismiin keskittyneitä puoluelehtiä, jotka tuovat oman panoksensa demokratiaan. Siihen järjestelmään, jossa pitää puhua totta ja noudattaa yhteisesti sovittuja sääntöjä. Toivottavasti puolueissa koetaan jatkossakin puoluelehdet tärkeiksi toimijoiksi suomalaisen politiikan pelikentällä.
