Puoluesihteeri MT:lle: Näin kokoomus huolehtisi maakuntien elinvoimasta

Maggie Keskinen sanoo, että kokoomus eriyttäisi kuntien tehtäviä.
Kuntien vaakunoita Kuntatalon Vaakunakujalla Helsingissä. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO
Kuntien vaakunoita Kuntatalon Vaakunakujalla Helsingissä. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Kokoomuksen puoluesihteeri Maggie Keskinen sanoo Maaseudun Tulevaisuuden haastattelussa kaipaavansa tulevaisuuteen katsovaa aluepolitiikkaa. Hän kertoo ajattelevansa, että yhtä aluepolitiikkaa ei ole, vaan aluepolitiikka on varsinkin elinkeino-, liikenne-, turvallisuus- ja koulutuspolitiikkaa.

Keskinen kuvaa kokoomusta koko Suomen puolueeksi, joka pitää huolta koko Suomen elinvoimasta, jotta samalla voidaan hyödyntää eri alueiden potentiaali.

– Meillä on aina ollut vahva tahtotila, että hallinnossa toteutuu paikallinen edustavuus. Haluamme, että meillä on vahvat kunnat, eikä esimerkiksi isoja maakuntahallintoja.

Kokoomus loisi Suomeen mallin, jossa eri kunnilla olisi eri tason tehtäviä. Keskisen mukaan se voisi vahvistaa paikallisyhteisöjen näkymiä tulevaisuudessa.

– Kuntien tehtäväthän ovat jo käytännössä eriytyneet, siitä pitäisi ottaa enemmän mahdollisuuksia irti, Keskinen pohtii.

– Samalla on välttämätöntä varmistaa, että jokaisella suomalaisella asuinpaikasta riippumatta on oikeus laadukkaisiin koulutus-, sosiaali- ja terveyspalveluihin, hän täydentää.

Seuraavaksi Keskinen haluaa viedä normien purkamisen laajemmin kuntiin ja hyvinvointialueille. Hän uskoo, että sääntelyä keventämällä resurssit kohdentuvat paremmin ihmisille ja yrityksille.

Keskinen peräänkuuluttaa myös digitalisaation mukanaan tuomia uusia ja luovia ratkaisuja sekä ymmärrystä siitä, että Suomella on potentiaalia elinvoiman ja kasvun tuottajana esimerkiksi metsätalouden, osaamisen tai mineraalien saralla.

– Vihreä siirtymä ja energiateollisuus on yksi valtava esimerkki siitä, miten eri puolilla Suomea potentiaalia voidaan hyödyntää. Se on meidän kansallinen valttikortti

Jukka Kopra korostaa uudistuksia, joiden katsoo helpottavan pienten yritysten arkea.
Tuoreen mielipidekyselyn mukaan tuki puolustusmäärärahojen korotukselle on laskenut.
Jukka Kopran mukaan SDP esittää ratkaisuiksi hallituksen jo tekemiä päätöksiä.
Mainos