– Tämä ei luonnollisesti tarkoita sitä, ettei sitä tulisi jatkuvasti parantaa. Aiempien leikkausten, Nato-jäsenyyden ja Ukrainan materiaalituen aiheuttamat tarpeet ja puutteet on täydennettävä. Uusien suorituskykyjen käyttöönotto on varmistettava. Kokonaiskuvassa sotilaallinen maanpuolustuksemme on kuitenkin menossa oikeaan suuntaan, puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.) totesi 247. maanpuolustuskurssin avajaisissa maanantaina.
Hänen mukaansa tärkeä pidäkkeen osa on kokonaismaapuolustus
– Kokonaismaanpuolustus on siviili- ja sotilasalojen yhteistoimintaa, jolla turvataan kansalaisten elinmahdollisuudet ja turvallisuus. Kokonaismaanpuolustuksen konseptia lähdettiin kehittämään jo sotien aikana. Suomen asevelvollisuuteen perustuva puolustusjärjestelmä on aina nojannut vahvasti siviiliyhteiskunnan toimintoihin, Häkkänen muistutti.
Kokonaismaanpuolustusta johti vuodesta 1957 alkaen Puolustusneuvosto, jonka tehtävänä oli hahmotella eri hallinnonalojen varautumisen ohjeet. Nämä yleisohjeet eivät olleet eri hallinnonaloja velvoittavia, mutta silti niitä noudatettiin.
– Keskiössä oli sotilaallisen maanpuolustuksen tarpeet. Ajateltiin, että jos varaudutaan pahimpaan, eli sotaan, niin kaikki alemman asteen häiriöt kyetään hoitamaan, Häkkänen sanoi.
Hän huomioi, että ajan myötä sotilaallisen maanpuolustuksen rooli siviilivarautumisessa pieneni.
– Puolustusneuvosto jatkoi kuitenkin toiminnan koordinointia ja sotilaallinen maanpuolustus säilyi yhtenä varautumisen perusteena. Puolustusneuvosto lakkautettiin vuonna 2000 ja sotilaallisiin uhkiin varautuminen jäi puolustushallinnon huoleksi. Viimeiset kokonaismaanpuolustuksen suositukset annettiin vuonna 1999, Häkkänen kertasi historiaa.
Kokonaiskuva on hämärtynyt
Puolustusministeri totesi, että yhteiskuntamme on verkottuneempi kuin koskaan ennen.
– Lähes jokainen hallinnonala tai elinkeino on riippuvainen jostain toisesta. Digitaalinen tietoyhteiskunta on äärimmäisen riippuvainen tiedonsiirtoyhteyksistä ja hajautetuista tietovarannoista Monimutkaiset alihankintaketjut ja ulkoistukset tekevät koko yhteiskunnastamme erityisen häiriöherkän. Vaikutukset ulottuvat sotilaalliseen maanpuolustukseen siinä missä muuallekin.
Häkkänen totesi, että hänen kuvaamansa historian ansiosta Suomessa on ainutlaatuinen kokonaisturvallisuuden ja varautumisen perinne.
– Varautumisen merkitys on myös hienosti sisäistetty yksityisellä sektorilla. Kansainvälisesti meillä ei siis ole mitään hävettävää. Aina on kuitenkin parannettavaa.
Häkkäsen mukaan näinä epävarmoina aikoina olemme valitettavasti taas pakotettuja pohtimaan kokonaismaanpuolustusta myös sen sotilaallisten tarpeiden valossa.
– Valitettavasti turvallisuustilanteen vuoksi on pakko kysyä, palveleeko varautuminen riittävässä määrin sitä pahinta vaihtoehtoa – sotilaallista maanpuolustusta? Arvioni mukaan sotilaallista maanpuolustusta tukeva varautuminen on kohtuullisella tasolla. Haasteena on kuitenkin nyt se, voimmeko olla varmoja tästä. Puolustusneuvoston lakkauttamisen ja ei-sotilaallisten häiriötilanteiden myötä kokonaiskuva on hämärtynyt.
Häkkänen muistutti, että kokonaismaanpuolustuksen koordinointivastuu on määrätty puolustusministeriölle.
– Nykykäytännöissä ministeriöllä ei ole kuitenkaan mahdollisuuksia tai toimivaltuuksia arvioida eri hallinnonalojen varautumista tai sen sotilaallisen maanpuolustuksen vaikutuksia. Entisen kaltaista yleisohjeistusta tai velvoittavuutta ei nykyään ole. Ministeriöiden ja virastojen valmiuspäälliköt eivät aina saa riittävissä määrin esityksiään läpi, hän sanoi.
– Meillä saattaa pahimmassa tapauksessa olla varautumisessamme aukko, jonka vaikutukset voivat olla kohtalokkaita yhteiskunnalle ja sen myötä sotilaalliselle maanpuolustukselle, Häkkänen jatkoi.
Hän toivoi puheenvuorollaan avaavansa keskustelun kokonaisturvallisuuden ja erityisesti kokonaismaanpuolustuksen poikkihallinnollisesta koordinaatiosta ja johtamisesta.
– Heti alkuun totean, että minulla ei ole vielä konkreettista esitystä asiasta. Esitän lähinnä keskustelun pohjaksi muutamia näkemyksiäni aiheesta. En myöskään ole vaatimassa Puolustusministeriölle lisätehtäviä. Vallitsevassa tilanteessa nykytehtäviäkin on aivan riittävästi, puolustusministeri totesi.
Hänen mukaansa ministeriön sisäisessä selvitystyössä on tunnistettu useita kehityskohteita kokonaismaanpuolustukseen ja sen johtamiseen.
– Tiivistetysti voidaan todeta, että poikkeusoloihin varautumisen johtaminen kaipaa vahvempaa poliittista selkänojaa. Valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta, jolle Puolustusneuvoston kokonaismaanpuolustuksen vastuut siirrettiin, ei kokoonpanonsa ja erityisesti asiakokonaisuuksiensa laajuuden puolesta ole ideaali varautumisesta vastaavaksi toimielimeksi, Häkkänen katsoo.
Hänen mukaansa varautumiskysymykset ja niiden toimeenpano edellyttävät, että niistä vastaa kunkin hallinnonalan toimivaltainen ministeri.
– Päätösten tulisi olla sitovia ja niiden tulisi perustua varautumisen kokonaisuutta ohjaavan poikkihallinnollisen elimen esityksiin. Nostankin esiin ajatuksen varautumisen ja kokonaisturvallisuuden ministeriryhmän tarpeesta. Ryhmää voisi johtaa pääministeri ja siihen kuuluisivat jäseninä kaikki varautumisen kannalta keskeiset ministerit, Häkkänen esittää.
Valmistelun ja seurannan toimielin
Puolustusministerin mukaan toinen, edelliseen kiinteästi liittyvä kehitysajatus on edellisessä jo mainittu poikkihallinnollisen valmistelun ja seurannan toimielin.
– Kyseisessä kokoonpanossa olisi edustettuna varautumisen hallinnonalat ja sen tehtävänä olisi sovittaa yhteen eri varautumistoimet sekä arvioida niiden vaikutuksia.
– Kokoonpanon osana toimisi erillinen sihteeristö, joka kokoaisi ja valmistelisi edellä mainitun ministeriryhmän päätöksenteon edellyttämän materiaalin ja laatisi hallinnonaloja sitovat ponnet. Näitä toimivaltaiset ministerit sitten toimeenpanisivat omissa ministeriöissään, Häkkänen jatkoi.
Maanpuolustusnäkökulman vuoksi sihteeristön luonteva sijoituspaikka olisi Häkkäsen mielestä Puolustusministeriö.
– Näin ministeriön yhteensovittamistehtävä selkiytyisi ja terävöityisi, kun se koskisi nimenomaan yhteiskunnan tukea sotilaalliselle puolustukselle. Tämä saattaisi selkiyttää myös muiden hallinnonalojen varautumista, jolloin niillekin syntyisi varmuus siitä, mitä suorituskykyjä niillä olisi eri tilanteissa käytettävissä.
