Puolustusvoimat osallistuu Tanskan johtamaan Arctic Endurance 26 -harjoituskokonaisuuteen arktisella alueella alkusyksyn aikana.
Harjoitukseen osallistuu henkilöstöä Merivoimista ja Utin jääkärirykmentistä.
Puolustusvoimat kertoo asiasta tiedotteessa.
Osallistuminen harjoituskokonaisuuteen kehittää tiedotteen mukaan Puolustusvoimien yhteistoimintakykyä, tiedonvaihtoa ja osaamista arktisessa toimintaympäristössä.
Merivoimat asettaa kolme henkilöä Tanskan merivoimien aluksille. Henkilöstö toimii aluksilla kahden–kolmen viikon ajan.
Tanskalaiset alukset osallistuvat Arctic Endurance 26 -harjoituskokonaisuuteen, joka kattaa laajasti Tanskan johtamaa ja siihen liittyvää harjoitustoimintaa Grönlannissa, Färsaarilla sekä niiden lähialueilla vuonna 2026.
Henkilöstön osallistumisen tavoitteena on kerätä kokemuksia fregattiluokan monitoimialusten toiminnasta arktisella valtamerialueella. Saatuja kokemuksia hyödynnetään muun muassa Pohjanmaa-luokan alusten käyttöönotossa sekä henkilöstön koulutuksessa.
Utin jääkärirykmentti osallistuu harjoitukseen tavoitteenaan kehittää arktista yhteisoperointikykyä liittolaismaiden joukkojen kanssa.
Harjoitukseen osallistuminen tarjoaa Puolustusvoimien erikoisjoukoille mahdollisuuden kehittää toimintakykyä vaativassa arktisessa ympäristössä sekä vahvistaa yhteistoimintaa kansainvälisten liittolaisten kanssa.