Moskovan lähellä sijaitsevan noin 1,5 miljoonan asukkaan Tulan Oblastin kuvernööriksi on nimitetty Aleks Djumin, kertoo Kommersant. Djumin on työskennellyt aiemmin eri viroissa Venäjän presidentti Vladimir Putinin henkilökohtaisesta turvallisuudesta vastaavassa FSO:ssa.
Djumin korvaa virasta väistyvän Vladimir Gruzdevin. Presidentti Putinin mukaan Gruzdev jätti virkansa ”henkilökohtaisista syistä”. Mediatietojen mukaan juuri perheenlisäystä saanut mies olisi pyytänyt virkaa lähempää Moskovaa.
Nimitys korkeaan virkaan vaikuttaa palkkiolta. Asiasta uutisoivan Meduzan mukaan venäläiset armeijalähteet ovat paljastaneet Djuminin olleen vastuussa venäläisoperaatiosta, jolla Ukrainan vallasta syösty presidentti Viktor Janukovytš kiidätettiin turvaan keskeltä vuoden 2014 vallankumousta.
Djuminilla on mahdollisesti ollut rooli myös Krimin valtauksen aloittaneissa erikoisoperaatioissa.
Djumin on ystävystynyt viime vuosina presidentti Putinin lähipiiriläisten kanssa. Hän kuuluu myös Putinin tiiviiseen jääkiekkoporukkaan.