RFE/RL on vieraillut ukrainalaisjoukkojen asemissa Donetskin alueella Toretskissa, joka sijaitsee noin 40 kilometriä venäläisten jo vuonna 2014 miehittämästä Donetskin kaupungista pohjoiseen. Toretskin kaakkoispuolelle sijoittuu Donbasin rintamalinjan viimeinen kohta, joka on pysynyt paikallaan vuodesta 2014 lähtien.
Entinen teollisuuskaupunki Toretsk on muuttunut rauniokaupungiksi, jonka kaduilla ukrainalaiset käyvät välillä jalkaväkikahakoita venäläisten kanssa. Kaupungissa oli asukkaita ennen täysimittaista sotaa yli 30 000, joista osa on jäänyt asuinsijoilleen pommituksesta huolimatta.
Venäjä yrittää murtautua puolustuksen läpi Toretskin kaupunkiin tykistön tukemin jalkaväkihyökkäyksin. Venäläiset hyökkäävät erityisesti öisin, minkä takia ukrainalaispuolustajat käyttävät lämpötähtäimiä.
– Me käytämme myös muita pimeännäkölaitteita. Me ammumme pysäyttääksemme vihollisen liikkeen. Kyseessä ei tarvitse edes olla hyökkäys, vaan emme anna heidän liikkua vapaasti ja rentoutua, kertoo ukrainalaissotilas Vlad.
Toretskin rintamatilanteen ankaruus vaihtelee.
– Joinain päivinä täällä on erittäin tiukkaa, yhdeksän kymmenen pisteen asteikolla. Joinain päivinä on rauhallista. Tänään meihin kohdistui tykistö-. raketinheitin- ja kranaatinheitintulta, FPV-lennokkeja, pommidrooneja. Mutta silti on rauhallista, lisää Vlad.
Hän myös kertoo, että aiemmin tuliasetulitusta oli enemmän, kun nyt hallitsevassa asemassa ovat droonit.
– Niitä on todella paljon. Ennen pystyi liikkumaan vapaammin. Nyt liikkuminen on ongelmallista.