Suomen talouskasvun ennakoidaan pysähtyvän vuonna 2023. Myös inflaatio pysyy korkeana ja korkojen nousu tulee hidastamaan talouskasvua.
Tiedot perustuvat Danske Bankin julkaisemaan Nordic Outlook -ennusteeseen. Katsauksessa on havaittavissa, että Suomen kehitys on huomattavasti synkempi kuin vertailussa mukana olleiden muiden Pohjoismaiden.
– Suomi on valitettavasti jäämässä jumboksi Pohjoismaiden Tanska, Ruotsi, Norja BKT-kisassa 2023-2024, Danske Bankin Suomen pääekonomisti Pasi Kuoppamäki kommentoi tuloksia Twitterissä.
Tviittinsä yhteyteen hän on jakanut graafin Nordic Outlookin ennusteista. Siitä on havaittavissa, että tämän vuoden aikana niin Tanskan, Ruotsin kuin Norjan bruttokansantuote lähtee selvään kasvuun, kun Suomessa BKT alkaa arvioiden mukaan kasvaa vasta ensi vuoden aikana.
– Talouden rakenteet selittävät ison osan. Ruotsin taantuma peruutettiin, Kuoppamäki toteaa.
Danske Bankin ennusteen mukaan Suomen talouskasvun odotetaan kiihtyvän vuonna 2024 inflaation laskun, korkotason laskun ja viennin kysynnän sekä yksityisen kulutuksen lisääntymisenä.
– Työmarkkinat näyttävät vakailta ja palkat nousevat viime vuosia nopeammin. Asuntojen hinnat laskevat ja asuntorakentaminen hidastuu vuonna 2023, mutta uupuneen kysynnän vapautuminen ja korkojen lasku piristävät asuntomarkkinoita vuonna 2024. Uusi hallitus alkaa vähitellen kiristää finanssipolitiikkaa, ennusteessa todetaan.
Suomi 🇫🇮 on valitettavasti jäämässä jumboksi Pohjoismaiden🇩🇰🇸🇪🇳🇴 BKT kisassa 2023-24. Talouden rakenteet selittävät ison osan. Ruotsin taantuma peruutettiin.
Lue lisää maailmataloudesta ja Suomesta uunituoreesta Nordic Outlookista 👇https://t.co/Iz938lW1ij pic.twitter.com/18wppLz4Cq— Pasi Kuoppamäki (@Pasi_Kuoppamaki) June 20, 2023