Rahoitusalan työehtosopimusneuvotteluja on käyty marraskuun alusta lähtien. Osapuolet tapasivat viimeksi perjantaina 13. maaliskuuta.
– Perjantaina meillä oli muiden palkansaajaliittojen ja Palvelualojen työnantajat PALTA ry:n kanssa varsin samansuuntainen näkemys tekstimuutoksista. Toki teksteissäkin on vielä hiomista, jotta työehtosopimukseen tehtävät muutokset muodostavat tasapainoisen kokonaisuuden, Ammattiliitto Pron puheenjohtaja Jorma Malinen (sd.) sanoo.
Neuvotteluissa on viime viikkoina käsitelty erityisesti työajanpidennyksen, eli niin sanottujen kiky-tuntien, korvaamista. Jos sopimus syntyy, tarkoituksena on lisätä osaamisen kehittämiseen ja ylläpitämiseen korvamerkittyä aikaa.
– Olemme käyneet osaamisen kehittämisestä Paltan kanssa erittäin hyviä keskusteluja. Rahoitusala on edelleen rakennemuutoksen kourissa. Sekä ammattitaitoon liittyvä että yleisiä työelämävalmiuksia, kuten digitaitoja, kehittävä koulutus on alalla poikkeuksellisen tärkeää, Malinen sanoo.
Työehtosopimusneuvottelut jumittavatkin ennen kaikkea palkankorotusratkaisusta. Neuvottelukierroksen yleinen linja on ollut 3,3 prosentin palkankorotukset 25 kuukauden sopimuskaudelle. Palkankorotuksista on noin neljännes sovittu yrityskohtaiseksi eräksi, jonka käytöstä työnantaja saa päättää.
– Pro haluaa rahoitusalan toimihenkilöille samansuuruiset yleiskorotukset kuin muillakin aloilla. Palta taas vaatii ja vaatii, että puolet palkankorotuksesta jaetaan työnantajan päättämällä tavalla palkkakeskustelujen kautta. Paltan vaatimus on käsittämätön ja kestämätön, katsoo Malinen.
Hänen mukaansa tyytymättömyys palkkausjärjestelmään on rahoitusalalla laajaa.
Jorma Malisen mukaan työnantajat koordinoivat palkankorotustason keskenään äärimmäisen tarkasti. Sopimuskauden palkankorotus ei saa työnantajien mielestä millään alalla ylittää vientiteollisuudessa nähtyä kustannusvaikutusta.
– Työnantajien koordinaation tiukkuus johtaa siihen, että palkankorotuksissa ei ole sopimusalakohtaista pelivaraa. Näin ollen meidän täytyy voida sopia myös yleiskorotus samalle tasolle kuin muillakin aloilla. Rahoitusalan työnantajat haluavat tahallaan kriisiyttää neuvottelut, hän sanoo.
Työehtosopimusneuvotteluiden aikataulu on avoin koronavirustilanteen takia. Edellisellä neuvottelukierroksella oli yhtä kova kiista palkankorotuksesta, ja tuolloin työehtosopimusratkaisu saavutettiin vasta työtaistelujen ja sovittelun kautta.
– Ei ole kenenkään etu, että jälleen ratkaisu haetaan hankalimman kautta, sanoo Malinen.
Palta: Yritämme päästä ratkaisuun mahdollisimman pian
Paltan toimialapäällikkö Anu Sajavaara toteaa, että kuten muillakin aloilla, myös rahoitusalan neuvotteluissa on keskusteltu tuottavuutta ja kilpailukykyä turvaavista elementeistä, joilla kilpailukykysopimuksessa sovittu työajanpidennys voitaisiin korvata.
– Näissä keskusteluissa on edistytty, mutta lopullista yhteisymmärrystä sopimuskokonaisuudesta ei ole vielä saavutettu, hän sanoo.
Sajavaaran mukaan suurin näkemysero on palkankorotusratkaisun muodosta. Hänen mukaansa rahoitusalan työehtosopimuksessa on ollut jo yli kymmenen vuotta palkkakeskusteluihin perustuva yhdessä sovittu palkankorotusmalli.
– Mallin lähtökohtana on, että työehtosopimukseen perustuvista palkankorotuksista puolet jaetaan palkkakeskustelujen perusteella. Palkkakeskustelussa esimiehen ja toimihenkilön välillä käydään läpi muun muassa toimihenkilön suoriutumista, kehittymistä sekä mahdollisia työtehtävien muutoksia. Tästä mallista halutaan pitää kiinni myös tällä neuvottelukierroksella, Sajavaara sanoo.
Hän toteaa, että jatkuvasti muuttuva pandemiatilanne hankaloittaa jatkoneuvottelujen toteuttamista, mutta osapuolten välillä on sovittu tiiviistä yhteydenpidosta.
– Yritämme päästä ratkaisuun mahdollisimman pian. Vaikka fyysisiä tapaamisia ei pystyttäisikään jatkossa järjestämään, Paltalla on valmius tehdä sopimus milloin tahansa teknisiä mahdollisuuksia hyväksi käyttäen.