Kokoomus ja perussuomalaiset haluavat kiristää raiskauksista koituvia rangaistuksia, mutta oikeusministeriön asiantuntijat hankaavat vastaan. Nämä tiedot ilmenevat hallitusneuvotteluja varten laaditusta muistiosta, joka luovutettiin Ilta-Sanomille tietopyynnön johdosta.
Oikeusministeriössä laaditun arvion mukaan kansan oikeustaju ei tue ehdotusta rangaistusten kiristämisestä. Tämä väite on yllättävä ottaen huomioon, että kokoomus ja perussuomalaiset ovat maan kaksi suosituinta puoluetta. Onko vaalivoittajien linjaus siis kansan oikeustajun vastainen?
Oikeusministeriön kanta perustuu 2017 julkaistuun tutkimukseen, jossa tarkasteltiin suomalaisten käsityksiä rangaistuksen tasosta seitsemän rikostapauksen valossa. Tutkimuksessa verrattiin kansalaisten ja käräjätuomareiden mielipidettä. Tarkoituksena oli selvittää missä määrin maallikkojen oikeustaju eroaa vallitsevasta rangaistuskäytännöstä.
Oheinen kuvio on peräisin tutkimusraportin sivulta 13. Tulokset osoittavat, että selvä enemmistö (yli 70 prosenttia) tuomareista, mutta alle neljännes maallikoista, langettaisi ehdollisen vankeusrangaistuksen miehelle, joka syyllistyi sukupuoliyhteyteen alaikäisen tytön kanssa. Tavalliset kansalaiset suosivat ehdotonta vankeutta (21 prosenttia) kaksi kertaa enemmän kuin tuomarit (10 prosenttia). Koska tuomareiden näkemys edustaa vallitsevaa linjaa, tulokset siis osoittavat, että nykyinen rangaistuskäytäntö ei ole kansalaisten mielestä riittävän ankara.
On kuitenkin syytä todeta, että suurin osa kansalaisistakaan ei tue ehdotonta vankeutta rikoksesta, joka täyttää lapsen seksuaalisen hyväksikäytön kriteerit. Jos tämä tulos tuntuu yllättävältä, niin kannattaa kiinnittää huomiota oikeusministeriön tilaaman tutkimuksen yksityiskohtiin.
Jokaisen rikoslajin osalta kyselyn vastaajille selostettiin kuvitteellinen tilanne, jossa kukin rikos tapahtui. Lasten seksuaalista hyväksikäyttöä koskeva rikos kuvattiin asetelmalla, jossa 22-vuotias “Toni” ja 14-vuotias “Mirjami” tutustuivat toisiinsa internetin välityksellä:
Ensitapaamisen yhteydessä he siirtyivat Tonin asunnolle, jossa hän ehdotti sukupuoliyhteyttä, mutta Mirjami kieltäytyi. Seuraavalla viikolla he tapasivat kolme kertaa ja olivat sukupuoliyhteydessa Mirjamin suostumuksella. Näiden tapaamisten jalkeen “Mirjami tuli asiassa katumapäälle”. Hän kertoi asiasta kouluterveydenhoitajalle, joka teki rikosilmoituksen.
”Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö” on kirjava kategoria, joka kattaa monenlaisia tekoja. Julkisuudessa eniten huomiota saavat tapaukset, joissa vieraat miehet houkuttelevat haavoittuvassa asemassa olevia tyttöjä yksityisasuntoihin, missä heitä hyväksikäytetään päihteiden vaikutuksen alaisina. Tällaiset rikokset ovat niitä, joihin kansalaiset reagoivat erityisen vahvasti. On siis omituista, että kansalaisten oikeustajua mittaavassa tutkimuksessa ei tarkasteltu lapsen törkeää seksuaalista hyväksikayttöä.
Sama havainto koskee raiskauksia. Tutkimuksessa tarkasteltiin törkeita pahoinpitelyitä, törkeitä rattijuopumuksia, törkeitä veropetoksia ja törkeitä huumausainerikoksia (kuvio 2). Mutta jostain kumman syystä törkeät seksuaalirikokset jäivät kansan oikeustajua mittaavan tutkimuksen ulkopuolelle. Tämä ei voi olla vahinko vaan mitä todennäköisimmin tietoinen päätös.
Palataan kyselyn tuloksiin. Raiskausta koskeva rikos kuvattiin tutkimuksessa seuraavalla asetelmalla:
Johanna oli ollut viettämässä baari-iltaa naispuolisen ystävänsä kanssa. Johanna nautti illan ja yön aikana paljon alkoholia. Hän tutustui baarissa erääseen Jarkkoon … Seurue lähti samalla taksilla Johannan ystävättären asunnolle neljän jälkeen aamulla. Asunnolla Johanna nukahti tai sammui lattialle pedatulle patjalle Jarkon viereen … Aamulla Jarkko riisui molempien housut ja aloitti sukupuoliyhdynnän Johannan kanssa. Johanna heräsi yhdynnän aikana, kielsi Jarkkoa jatkamasta, mutta Jarkko piti vastustelevaa Johannaa käsistä kiinni ja jatkoi yhdyntää loppuun saakka. Jarkolla ei ole aiempia rikosrekisterimerkintöjä.
Jarkon harjoittama sukupuoliyhteys täyttää siis raiskauden tunnusmerkit. Näin kansalaiset ja käräjätuomarit vastasivat kysymykseen oikeudenmukaisesta rangaistuksesta:
Tässäkin tapauksessa kansalaiset suosivat ehdotonta vankeutta huomattavasti enemmän kuin käräjätuomarit. On luultavaa, että mikäli kyseessa olisi ollut törkeä raiskaus, kansan näkemys olisi ollut vieläkin ankarampi. Mutta tästä ei ole tietoa, koska tutkimuksessa ei tarkasteltu törkeitä seksuaalirikoksia.
Ilta-Sanomien tietojen valossa oikeusministeriö on siis antanut virheellistä tietoa hallitusneuvottelujen tarpeisiin. Ministeriön asiantuntijat ovat laatineet muistion, jossa väitetään, että vallitseva seksuaalirikosten rangaistustaso on kansan oikeustajun mukainen. Tämä lausunto on virheellinen, koska asiaa koskeva tutkimus osoittaa, että yleinen mielipide kannattaa ehdottamia vankeustuomioita huomattavasti enemmän kuin käräjätuomarit, jotka siis edustavat vallitsevaa rangaistuskäytäntöä. Myös itse tutkimus on harhaanjohtava, koska siinä ei edes tarkastella törkeitä seksuaalirikoksia. Nämä ovat juuri niitä rikoksia, joiden rangaistuksia kokoomus ja perussuomalaiset haluavat kiristää.
Oikeusministeriön muistio on johdonmukainen Suomen kriminaalipolitiikkaa hallitsevan ajatustavan kanssa. Alan asiantuntijat koostuvat ideologisesti yhdenmukaisesta eliitistä, jonka keskeinen uskonkappale on alhainen vankiluku. Kotimaisen kriminaalipolitiikan sankaritarina alkaa vuodesta 1968, kun norjalainen kriminologi Nils Christie vieraili Helsingissä ja totesi, että Suomen vankiluku on huomattavasti korkeampi kuin Skandinaviassa, ja heijastaa pikemminkin venäläistä traditiota. Tästä kiusallisesta kokemuksesta lähti liikkeelle vuosikymmeniä kestänyt pyrkimys madaltaa vankiluku pohjoismaiselle tasolle – hinnalla millä hyvänsä. Tavoite on toteutunut, mutta tämän kansallisen projektin yhtenä seurauksena Suomesta puuttuu avoin ja poliittisesti riippumaton tutkimus kriminaalipolitiikan vaihtoehdoista. (Tosin tänä vuonna keskusteluun on ilmaantunut ilahduttavia poikkeuksia valtavirrasta.)
Ylen äskettäinen ohjelma tarjoaa tuoreen esimerkin ummehtuneesta ilmapiirista. Hallitusneuvotteluihin liittyen studioon oli kutsuttu kaksi asiantuntijaa keskustelemaan rangaistusten koventamisesta: Sakari Melander Helsingin yliopistosta ja Tatu Hyttinen Turun yliopistosta. Molemmat ovat rikosoikeuden professoreita, eli edustavat alan korkeinta eliittiä maassamme. Edellä kuvattuun tutkimukseen viitaten professori Hyttinen totesi: “Pääsääntöisesti ihmiset olisivat valmiita antamaan lievempia rangaistuksia mitä rangaistuskäytännön mukaan näistä teoista tuli”. Hän siis antoi ymmärtää, että nykyistä tasoa lievemmät rangaistukset vastaisivat kansan oikeustajua paremmin kuin ankarammat. Kuten edella havaittiin, tämä on täysin virheellinen tulkinta tutkimuksen tuloksista. Professori Melander ei oikaissut vääriä tietoja, vaan yhtyi Hyttisen näkemykseen. Dosentti Juha Kääriäisen kirjoittaman raportin tiivistelmässä kuitenkin todetaan, että ”viidessä rikostapauksessa seitsemästä väestö tuomitsi keskimäärin ankarammin kuin tuomarit.” Tuomarit suosivat ehdotonta vankeutta kansalaisia enemman huumekauppaa ja veropetosta koskevien kysymysten osalta. Mutta hallitusneuvotteluissa oli kysymys kansan oikeustajusta suhteessa raiskauksiin ja muihin seksuaalirikoksiin.
Suomettumisen aika on ohi. Olemme liittyneet Natoon, eikä lehdistö enää syyllisty systemaattiseen itsesensuuriin. Mutta kriminaalipolitiikan osalta maassamme eletään edelleen Kekkosen aikaa. Kokoomuksen, perussuomalaisten ja kaikkien muidenkin puolueiden edustajien on hyvä pitää tämä mielessä kun he kysyvät “puolueettomien” asiantuntijoiden näkemyksiä rangaistusten ankaruudesta. Mitä todennäköisemmin oikeusministeriön ja yliopistojen auktoriteetit antavat väärää tai ainakin harhaanjohtavaa tietoa.
Kirjoittaja Jukka Savolainen on kriminologian professori Yhdysvalloissa (Wayne State University). Hän työskenteli tutkijana oikeuspoliittisessa tutkimuslaitoksessa 2003-2008.
