Israelin asevoimat ilmoitti viikonloppuna saaneensa operaation Gazan pohjoisosissa päätökseen. Äärijärjestö Hamasin paikallisen komentojärjestelmän uskotaan olevan suurilta osin tuhottu.
Taisteluiden painopiste on siirtynyt etelään, jossa yhteenotot ovat jatkuneet kiivaina. Israelin johdosta on aiemmin arvioitu, että Hamasin johto piileskelisi Khan Yunisissa tai muualla Gazan eteläosissa.
Vain muutaman sadan metrin päässä Israelin rajasta sijaitseva Shujaiya tuhoutui lähes kokonaan taisteluissa. Sen alle oli rakennettu laaja Hamasin tunneliverkosto, joka sai sähkönsä muun muassa paikalliselta koululta.
Tunneleita on räjäytetty tuhansilla kilogrammoilla räjähteitä. Times-lehden mukaan räjäytykset tuntuvat usein pieniltä maanjäristyksiltä, mutta ne eivät ole vaurioittaneet läheisiä rakennuksia. Lähes kaikki Shujaiyan 100 000 asukkaasta pakenivat aiemmin etelään.
Lokakuun 7. päivänä tehdyssä yllätyshyökkäyksessä aluetta käytettiin yhtenä lähtöpisteistä. Sen kautta iskeneet taistelijat räjäyttivät aukkoja raja-aitaan ja teurastivat siviileitä läheisillä Kfar Azan ja Nahal Ozin kibbutseilla. Siellä taisteltiin myös vuonna 2014 eli edellisen Israelin operaation aikaan.
Operaation ensimmäisessä vaiheessa Pohjois-Gazaa moukaroitiin ilmaiskuilla. Sen jälkeen panssariajoneuvojen tukemat sotilaat hyökkäsivät Shujaiya-pataljoonan kimppuun, jota pidettiin ennen sotaa Hamasin vahvimpana yksikkönä.
Taisteluiden seurauksena sen ja 11 muun Gazan kaupunkiin sijoitetun pataljoonan kerrottiin hajonneen. Israelin sotilaat haravoivat tämän jälkeen aluetta ja etsivät suurimpia tunneleita. Tavoitteena on löytää ja tuhota erityisesti kohti Israelin rajaa johtavat tunnelit. Tämän uskotaan kestävän kuukausia.
Alueella toimivaa prikaatia komentava eversti Nadav sanoo toivovansa, että kibbutsien asukkaat pystyisivät palaamaan koteihinsa.
– Tehtävämme on heikentää Hamasin infrastruktuuria niin paljon kuin mahdollista. Ja mitä pidempään olemme täällä, niin sitä enemmän saamme aikaan, eversti toteaa Timesille.