Vaalimaan suljettu raja-asema. / LEHTIKUVA / LAURI HEINO

”Rajan varmistaminen on ydintehtävä” – Kiistelty laki teki tehtävänsä

Kansanedustaja huomauttaa Suomella olevan EU:n ja Naton pisin ulkoraja Venäjän kanssa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Pääministeri Petteri Orpo (kok.) kertoi keskiviikkona, että itärajan avaamiseksi edes osittain ei ole tällä hetkellä edellytyksiä.

Hallitus käynnisti hankkeen niin sanotun rajaturvallisuuslain voimassaolon jatkamiseksi. Sen tarkoituksena on torjua Suomen painostamista maahantulijoiden välineellistämisen kautta.

Viime vuoden heinäkuussa voimaan astunut laki on voimassa vuoden ajan. Kansanedustaja Timo Heinonen (kok.) huomauttaa kuluneiden kuukausien osoittaneen, että laki on toiminut toivotulla tavalla. Itäraja on pysynyt turvallisena.

– Turvallisuuden kanssa ei voi lähteä kokeilemaan. Meillä on EU:n ja Naton pisin ulkoraja Venäjän kanssa, ja sen varmistaminen on meidän ydintehtävämme nyt ja tulevaisuudessa, kansanedustaja kirjoittaa blogissaan.

Hänen mukaansa rajaturvallisuuslaki on tärkeä työkalu kansallisen turvallisuuden suojelemiseksi. Sillä säädettiin edellytyksistä, joilla Suomi voi rajoittaa kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten vastaanottamista rajatulla alueella valtakunnanrajalla ja sen välittömässä läheisyydessä.

– Lain tarkoituksena on siis ollut ja myös ollut torjua vieraan valtion, tässä tapauksessa Venäjän, vaikuttaminen maahamme hyväksikäyttämällä maahantulijoita, Heinonen sanoo.

Suomen ja Venäjän maarajan rajanylityspaikat ovat olleet suljettuja 15. joulukuuta 2023 alkaen valtioneuvoston päätöksillä, joista viimeisin annettiin 15. huhtikuuta 2024. Kansainvälisen suojelun hakeminen on keskitetty ulkorajoilla avoinna oleville lentoliikenteen ja vesiliikenteen rajanylityspaikoille.

– Näillä toimilla ja rajaturvallisuuslain säätämisellä on saavutettu niillä tavoiteltu vaikutus eli välineellistetty maahantulo Suomen itärajalla on toistaiseksi keskeytynyt. Mutta Venäjä ei toimiaan lopettanut ja turvallisuusarviot eivät puolla itärajan avaamista, Timo Heinonen toteaa.

Hallituksen tavoitteena on saada asiaa koskeva esitys eduskunnalle huhtikuussa 2025.

– Ja mikä hienointa, eilen jo keskusta kertoi tukevansa rajaturvallisuuslain jatkoa. Olen vakuuttunut, että myös SDP:ssä riittävä määrä kansanedustajista tukee lakia, ja maamme turvallisuuden ja koskemattomuuden varmistamista jatkossakin, kansanedustaja sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)