– Tämä tuntuu yhdeltä pysähtymättömältä hyökkäykseltä. Ainoa lepohetki tulee, kun heiltä loppuvat miehet ja he odottavat vahvistuksia, Ukrainan kansalliskaartissa palveeva Petro toteaa CNN:n haastattelussa.
Turvallisuussyistä pelkällä etunimellään ja ilman tarkkaa sotilasarvoa esiintyvä upseeri komentaa lennokkeja käyttävää tulenjohtoyksikköä Ukrainan sodan etulinjassa Bahmutissa.
Amerikkalaismedian kuvausryhmä pääsi vierailemaan siellä ja seuraamaan ankaraa taistelua alueesta. CNN:n reportaasi löytyy tämän linkin takaa.
Bahmutista on kamppailtu jo pitkään. Venäjä on työntänyt sinne valtavia määriä joukkoja ja onnistunut viimeisimpien asiantuntija-arvioiden mukaan etenemään hieman alueella. Venäläislähteissä on esitetty tällä viikolla jopa väitteitä suoranaisista läpimurroista ja yrityksistä saartaa Bahmutin kaupunkia. Ukrainan sotaa tiiviisti seuraava ISW-ajatushautomo arvioi keskiviikkona tilannekatsauksessaan, että tällaiset väitteet ovat mitä todennäköisimmin osa venäläistä disinformaatio-operaatiota.
Lennokkiyksikön komentaja kertomus vastaa muita Bahmutista kuultuja tarinoita. Hän kuvailee venäläisten hyökkäävän aalloissa ja tappioista välittämättä.
– Heidän taktiikkansa on lähettää näitä ihmisparkoja eteenpäin meidän tapettavaksemme. He eivät pysty valtaamaan Bahmutia suoralla hyökkäyksellä, joten he kiersivät sen. Meidän on pitänyt siirtyä urbaaneilta alueilta pelloille, missä olemme pahasti alttiina tykistölle, Petro sanoo.
Taistelua johdetaan tunneleista
Kuvausryhmän mukana ollut CNN:n tuottaja Mick Krever on julkaissut Twitterissä alla näkyvän videokoosteen Bahmutin taisteluista. Se sisältää tulenjohtobunkkerien lisäksi sotilaiden mukanaan kantamilla kameroilla kuvattua materiaalia. Krever kuvailee, että iso osa taistelusta käydään todellakin maan alta. Tunneleista käsin johdetaan lennokeilla ohjattua tykistösotaa. Verkkouutiset kokosi alle muitakin viime aikojen videoita Bahmutin oloista.
Ukrainalaisten tilanne ei ole helppo.
– Tiet ovat mutaisia. Emme pysty evakuoimaan haavoittuneita tarpeeksi nopeasti ja toimittamaan ammuksia.
Haastatellut ukrainalaiskomentajat valittavat myös huonoista viestiyhteyksistä yksiköiden välillä ja alempien upseerien pulasta.
Tykkipatteria johtava Tumaniksi itsensä esittelevä upseeri kertoo, että Ukrainan pääesikunta toimittaa niin paljon ampumatarvikkeita kuin mahdollista, mutta ammukset ovat silti vähissä.
Venäjän tykistö on aiemmin ollut ukrainalaisten kenties kovin vastus sodassa. Sen tarkkuus on Tumanin mukaan kuitenkin huonontunut sodan edetessä. Taustalla on ukrainalaisten menestys Venäjän tulenjohdon ilmatiedustelun heikentämisessä.
– Heidän tarkkuutensa on laskenut, mutta ammuksia viuhuu kuitenkin päidemme yli jatkuvasti.
Toista maanalaista tulenjohtokeskusta komentava upseeri Pavlo kertoo samaa tarinaa kuin kollegansa. Hänen mukaansa ukrainalaisetkin menettävät kymmeniä miehiä päivässä.
– Ajoneuvot ja ampumatarvikkeet ovat kulutustavaraa. Yritämme olla laskematta niitä ja käyttää niin paljon kuin tarvitsemme vihollisen etenemisen pysäyttämiseksi. Ainoa, mitä emme voi saada takaisin, ovat ihmishenget.
Pavlo kuitenkin jatkaa, ettei ole sotaa ilman uhreja.
– Jos panemme hanttiin ja emme halua antaa venäläisten vallata aluettamme, on meidän taisteltava. Jos taistelemme, kärsimme menetyksiä. Nämä menetykset ovat oikeutettuja ja väistämättömiä.
Much of the battle for Bakhmut is fought underground, in bunkers where Ukrainian solders use real-time feeds from consumer drones to direct artillery attacks. pic.twitter.com/EIn23L7qfY
— Mick Krever (@mickbk) November 30, 2022
Russian men are being killed en masse in the Bakhmut meat grinder, because of the imperial dreams of an utter moron.
These videos are starting to really wear on me, lives thrown away for no reason at all, lost to VOGs dropped from drones and mortars.pic.twitter.com/sbft0nA4VN
— Cᴀʟɪʙʀᴇ Oʙsᴄᴜʀᴀ (@CalibreObscura) November 25, 2022
Russian troops are throwing everything against Bakhmut and yet the Ukrainians are holding. The Russian losses – as documented by me in the last days – are intense. #Ukraine #Bakhmut pic.twitter.com/eJKFGds0TO
— (((Tendar))) (@Tendar) November 30, 2022
29.11 – Bakhmut. Russian rocket flew directly into a kindergarten.
Russians target residental areas with civilian population using their so-called "precision-guided" munition pic.twitter.com/EhCE5krkyR
— ТРУХА⚡️English (@TpyxaNews) November 29, 2022
While Ukrainian civilians experience problems with electricity, heat and network in most regions, our Defenders in Bakhmut are fighting for Ukrainian freedom in such conditions.
Unbreakable! Glory to Heroes! pic.twitter.com/ZguBBRYawW
— Anton Gerashchenko (@Gerashchenko_en) November 26, 2022
Russian artillery targetting Ukrainian positions in #Bakhmut. Watch this video and put your sound on.
This is what these guys have to endure almost 24/7 in this area. pic.twitter.com/qYzAkub4ms
— NOËL 🇪🇺 🇺🇦 (@NOELreports) November 30, 2022
Footage of a Ukrainian command center near Bakhmut, showing a pretty good look at the information-sharing capabilities on the front, including drone footage livestreamed over Google Meet. pic.twitter.com/B59p1FDV93
— OSINTtechnical (@Osinttechnical) November 28, 2022