Verkkouutiset

Rakennustyömaa Niittykummussa Espoossa. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Rakennusalalla käänne: Rahoitusta haetaan jälleen uudiskohteisiin

Rakentamisen hankkeita suunnitellaan Danske Bankin mukaan eri puolille Suomea.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Iso osa yrityskentän huonoista uutisista on tullut rakennusalalta, erityisesti asuntorakentamisesta ja siihen liitoksissa olevilta toimialoilta. Nyt rakennusalalla on jo viriämisen merkkejä ja rahoitusta haetaan jälleen uudiskohteisiin, ilmenee Danske Bankin asiakasdatasta.

– Rakentamisen rahoituksen kysynnän osalta pohjakosketus nähtiin viime vuoden toisella vuosipuoliskolla. Tänä vuonna rahoitushakemuksia uudisrakentamiskohteille on tullut jo nyt neljä kertaa enemmän kuin koko viime vuonna yhteensä, vaikka taso on edelleen huippuvuosiin verrattuna matala, sanoo Danske Bank Suomen keskisuurista yritysasiakkaista vastaava johtaja Elina Fogelholm tiedotteessa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

– Näemme nyt merkkejä siitä, että ala tulee kiipeämään pois kuopasta. Rahoituskysynnän lisäksi tämä näkyy myös muun muassa sahatavaran kysynnän kasvuna Euroopassa, hän jatkaa.

Rahoitushakemusten perusteella voidaan arvioida, että ensimmäisiä uudisrakentamisen hankkeita on nyt suunnitteilla eri puolilla Suomea.

– Rahoituspäätöksestä työmaan käynnistymiseen kestää yleensä noin puoli vuotta, eli nyt rahoitetut hankkeet käynnistyvät aikaisintaan ensi vuoden alussa, Fogelholm arvioi.

Rakentamisen pysähtyminen on koskenut ennen kaikkea asuntorakentamista – teollisuuskiinteistöjä, infrarakentamista ja julkisia hankkeita on ollut käynnissä koko ajan.

– Asuntorakentamisen haasteet ovat liittyneet ennen kaikkea pienten asuntojen markkinaan, kun taas perheasuntojen hinnat ovat paikoin jopa nousseet. Pienten asuntojen kasvanut tarjonta vuokramarkkinoilla yhdistettynä kohonneisiin korkokustannuksiin on vähentänyt asuntosijoittamisen suosiota verrattuna muihin sijoitusvaihtoehtoihin. Rakennusliikkeiden myymättömien pienten asuntojen varasto ei kuitenkaan ole kovin suuri suhteessa asuntojen pitkän aikavälin kysyntään, ja etenkin koska uusia asuntoja ei viime aikoina ole juurikaan rakennettu, se hupenee koko ajan, Fogelholm sanoo.

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)