Rakennusliitto on julistanut työseisauksen Uudenmaan alueen LVI-töille 7.–9. toukokuuta. Työnseisauksen tarkoituksena on vauhdittaa työehtosopimusneuvotteluja.
– Vaikka alan tilanne on heikko, emme voi hyväksyä mitä tahansa. Haluamme turvata jäsenillemme yleisen linjan mukaiset palkankorotukset ja torjua työnantajapuolen heikennysesitykset, Rakennusliiton puheenjohtaja Kimmo Palonen toteaa.
– Työnantajat ovat esittäneet muun muassa työsuhdeturvan heikentämistä sekä työaikajoustojen lisäämistä paikallisesti sopien. Esitykset heikentävät suomalaisten yritysten kilpailukykyä, kun ulkomaisille yrityksille annetaan mahdollisuus sanella työehtoja näennäisen sopimisen kautta, Palonen lisää.
Lisäksi työnantajapuoli yrittää hänen mukaansa maksattaa työntekijöillä perhevapaauudistuksen, joka työnantajille on korvattu korotetun Kela-korvauksen muodossa jo kahden vuoden ajan.
Työehtoneuvotteluja on käyty tammikuun alusta lähtien eivätkä ne ole toistaiseksi johtaneet sopimuksiin. Rakennusalojen työehtosopimukset päättyivät helmikuun lopussa.
Työnseisaus koskee työvuoroja, jotka alkavat keskiviikon 7.5. kello 00.00 ja perjantain 9.5. kello 23.59 välillä. Työnseisaus koskee
Työnseisaus ei koske ihmishengen ja terveyden turvaamiseksi tehtävää työtä.