Forecan mukaan viikonlopun aikana on liikkeellä runsaita sateita. Kolmen vuorokauden sadekertymät voivat olla paikoin jopa 50–100 millimetriä, joten esimerkiksi taajamatulvat ovat mahdollisia.
Lämpötilojen osalta Suomi jakaantuu lämpimämpään itään ja viileämpään länteen. Idässä lämpötila voi kohota paikoin jopa hellerajan tuntumaan. Ensi viikon alussa sää näyttää muuttuvan aurinkoisempaan suuntaan. Lämpötilat nousevat ennusteen mukaan alkuviikolla vielä paikoin jopa 20–23 asteeseen.
Perjantai on jo tuonut paikoin rankkojakin sateita. Sateet jatkuvat perjantain ja viikonlopun mittaan.
– Osa sateista on yhtenäisempiä sadealueita ja osa kuurotyyppisiä. Sunnuntain sateen tarkka reitti on vielä vaihdellut ennusteissa jonkin verran, joten sen suhteen on vielä epävarmuutta. Jos se menee osittain samasta kohdasta kuin perjantain ja lauantain sateet, voi sademäärä perjantaista sunnuntaille kohota paikoin 50 ja 100 millimetrin välille maan etelä- ja keskiosassa sekä Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa ja Etelä-Lapissa, Forecan meteorologi Anna Latvala sanoo.
– Toisaalta taas paikoin länsirannikon tuntumassa, itäisimmässä Suomessa sekä Länsi- ja Pohjois-Lapissa sademäärä voi jäädä alle 10 millimetriin tai voi olla sateetontakin, Latvala jatkaa.
Idässä sekä etelän ajoittain poutaisilla ja aurinkoisilla alueilla lämpötila voi kohota loppuviikolla selvästi yli 20 asteeseen, kun taas lännessä ja pohjoisessa jäädään enimmäkseen 20 asteen alapuolelle.
– Idässä ja etenkin kaakossa tuuli puhaltaa kaakon suunnalta lämpimän mantereen yli, joten aurinkoisessa ja poutaisessa säässä saattaa hellerajakin vielä ylittyä. Varmaa tämä ei kuitenkaan ole, Anna Latvala sanoo.
Seuraavia sateita alkaa tulla Suomeen etelästä jo lauantain vastaisesta yöstä alkaen. Lauantaina rintama halkoo Suomea lounaasta Itä-Lappiin. Maan lounaisosasta Pohjois-Pohjanmaalle sademäärät ovat monin paikoin 10–30 millimetriä, ja kovimman sateen alueilla saattaa ylittyä 50 millimetriä.
– Idässä ja etelässä sade tulee suureksi osaksi kuuroina ja samalla myös sademäärä vaihtelee: paikoin vettä tulee kaatamalla, paikoin alueita voi jäädä jopa poutaisiksi. Länsi- ja Pohjois-Lapissa sää on enimmäkseen poutainen, Anna Latvala sanoo.