Lensin uuden vuoden alla vaimoni kanssa Edinburghiin tapaamaan vanhaa ystäväämme. Helsinki-Vantaan lentokentällä edessämme jonotti nuori pariskunta, jolla oli ehkä vuoden ikäinen tytär. Kun lapsi huomasi Koillis-Kiinasta kotoisin olevan vaimoni, hän alkoi virnuilla ja osoitella tätä sormella. Tytön äiti yritti hädissään estellä, mutta lapsi tuntui tästä vain huvittuvan.
Koetin keventää tunnelmaa toteamalla, että vaimoni näyttää hieman erilaiselta kuin me suomalaiset. Äiti tuntui panikoituvan vain entistä enemmän ja selitti, että lapsi kiinnittää huomiota vaimooni vain, koska hänellä on silmälasit. Hymyilin ja mietin, miksi tyttö ei kiinnitä minuun huomiota, vaikka minullakin on silmälasit. Sanoin, että tilanne on meille kovin tuttu, sillä Kiinassa ollessamme kaikki pikkulapset aina nauravat ja osoittavat minua sormella.
”Niinkö?”, nainen hämmästeli ja tuntui viimein rauhoittuvan.
Tapaus sai ajattelemaan, millaiseen pelkotilaan nykypäivän rasismihysteria on yhteiskunnan ajanut. Ihmiset ovat ulkomaalaiselta näyttävän ihmisen äärellä niin varpaillaan, että pikkulapsen viaton ja luonnollinen reaktio saa hengityksen salpautumaan. Jatkuva pelko poliittisen korrektiuden alati vaihtuvien pelisääntöjen rikkomisesta tekee normaalin ihmisten välisen kanssakäymisen vaikeaksi. Han-kiinalainen näyttää erilaiselta kuin vaikkapa kaltaiseni hämäläinen, eikä tämän asian ääneen sanomisessa ole tietenkään mitään ihmeellistä tai ongelmallista.
Yksi syy vallitsevaan hysteriaan on valtavirtamedia, joka tasaisin väliajoin syöttää eetteriin mielikuvaa suomalaisista umpimielisenä, sisäänpäin kääntyneenä ja muukalaisvihamielisenä kansakuntana.
Tuorein esimerkki tästä tendenssistä on Helsingin Sanomien kulttuurisivuilla sunnuntaina 14. huhtikuuta julkaistu syytöskirjelmä Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun, jossa kirjailija Maija Laura Kauhanen laukoo näkemyksiään suomalaisista.
Teksti on juuri niin sakeaa kuin otsikosta voi päätellä. Kauhasen mukaan me valkoihoiset suomalaiset olemme kaikki rasisteja, koska olemme, no, valkoihoisia. Kauhasen mukaan ”suomalaisen yhteiskunnan rasismia ei voi purkaa, jos valkoiset eivät suostu näkemään niitä asenteita ja ennakkoluuloja, joihin he ovat tottuneet”. Lisäksi hän toden totta toteaa, että kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun.
Teeseissä ei sinänsä ole mitään uutta tai omaperäistä. Itse asiassa Kauhanen on kopioinut ne suoraan Ibram X. Kendiltä ja Robin DiAngelolta. He ovat uuden rotuajattelun maailmankuuluja supertähtiä, jotka ovat tehneet ”antirasistisilla” koulutuksillaan näyttävän ja taloudellisesti kannattavan uran.
Kauhanen ampuu siis haastattelussa kovilla. Ongelma vain on, että Kendin ja DiAngelon tapaan rajuille väitteille löytyy perusteiksi lähinnä mutuilua, perustelemattomia yleistyksiä ja epämääräisiä viittauksia orjakaupan ja kolonialismin aikakauteen. Haastattelussa viitataan ohimennen myös Punaisen Ristin tuoreeseen kyselytutkimukseen, jonka mukaan 82 prosenttia suomalaisista on joko kokenut itse tai todistanut rasismia. Siis 82 prosenttia suomalaisista? Tarkoittaako tämä siis sitä, että suurin osa meistä on rasismin kohteena?
Tällaisenaan heitot jäävät liian epämääräisiksi.
Lisäksi rasismia koskevien tutkimusten ongelma on, että ne tuntuvat antavan keskenään kovin ristiriitaisia tuloksia. Esimerkiksi vuonna 2018 julkaistun World Happiness Reportin mukaan Suomessa asuvat maailman onnellisimmat maahanmuuttajat. Aika hyvä saavutus umpirasistiselta maalta. Näyttää siis siltä, että jokainen voi rasismitutkimusten joukosta valita ne, jotka tukevat omaa argumenttiaan, ja sujuvasti unohtaa muut.
Yhtenä esimerkkinä suomalaisen kulttuurin syvään juurtuneesta rasismista Kauhanen mainitsee lapsuutensa aapisessa olleen lorun, jossa mustaihoinen yrittää pestä kasvojaan valkoiseksi. En pysty näkemään tuota kovinkaan vakavana syntinä, jolla olisi ollut kauaskantoisia vaikutuksia suomalaiseen mielenmaiseman. 1970-luvun lopulla syntyneenä kuulun itse sukupolveen, jonka ala-asteen luokkahuoneen seiniä kiersivät pahviset aakkoskyltit. N-kirjaimen kuvassa oli mustaihoinen pikajuoksija. Tästä rasistisesta indoktrinaatiosta huolimatta päädyin aikuisena naimisiin ei-valkoihoisen kanssa. Suunnilleen samanikäisten tuttavieni keskuudessa on ainakin srilankalaisen, thaimaalaisen ja chileläisen kanssa avioitunut. Miten Kauhanen tämän selittää?
Haastattelun absurdein kohta on kuitenkin sen loppupuolella oleva lyhyt monologi, jossa Kauhanen tunnustaa omat väärät ajatuksensa puhtaan maolaistyylisessä julkisessa itsekritiikissä. Kakistellen hän kertoo aiemmin esimerkiksi ajatelleensa, että ”maailman maiden elintasoerot jotenkin liittyisivät siihen, kuinka hyvin paikalliset ovat osanneet hoitaa asiansa”. Senkin uhalla, että syyllistyn rasistiseen ajatteluun, rohkenen väittää, että kansalaisten tapa hoitaa asiansa liittyy jotenkin valtion saavuttamaan elintasoon.
Tällaiset kyyniset ja yksiulotteiset ulostulot, joissa kaikki suomalaiset leimataan ajatusrikollisiksi pelkän ihonvärinsä perusteella, eivät mitenkään edesauta eri etnisyyksien välistä yhteiseloa. Päinvastoin, tuloksena on äitejä, jotka saavat paniikkikohtauksen, kun lapsi huvittuu poikkeuksellisen näköisestä ihmisestä. Lisäksi on hämmentävää, miten moni on kritiikittä nielaissut myytin suomalaisen yhteiskunnan rasistisuudesta. Tästä minulla on lukuisia omakohtaisia kokemuksia puolisoni vuoksi.
Viime syksynä erän kirjailijaystäväni oli kylässä ja tapasi ensi kertaa vaimoni, Rupattelun tiimellyksessä ystäväni kysyi vaimoltani, kuinka paljon tämä on kokenut rasismia Suomeen muutettuaan. Vaimoni naurahti ja vastasi, että ei vähääkään vaan Suomessa kaikki ovat ystävällisiä ja palvelut saatavilla myös englanniksi. Ystäväni leuka loksahti. Hetken aikaa asiaa mietittyään hän sanoi: ”Onpa yllättävää kuulla.”
Ystäväni yllättyi kuulemastaan, koska vaimoni kaltaiset ihmiset – rasismia kokemattomat maahanmuuttajat – eivät yleensä ylitä uutiskynnystä. Sen sijaan palstatila annetaan myrkynkylväjille, joiden iloton sanoma vain aja eri ihmisryhmiä etäämmälle toisistaan.
Yleistävät väitteen jonkin ihmisryhmän tai kansakunnan rasistisuudesta ovat niin leimaavia ja loukkaavia, että niiden tueksi pitäisi olla runsaasti kiistämätöntä dataa. Kehotankin Kauhasta ja muita oman elämänsä antirasisteja aloittamaan ideologisen ristiretkensä perehtymällä ”Rasismi Suomessa” -nimiseen Wikipedia-artikkeliin, johon on koottu runsaasti tutkimustuloksia ja tilastotietoa aiheesta. Artikkelissa todetaan muun muassa: ”Rasismista epäillyt ovat suhteellisesti useammin itsekin maahanmuuttajia. Etenkin ulkomailla syntyneiden osuus rasismirikoksista epäillyissä on noussut lähes puoleen kaikista tapauksista.”
Olisiko aika pohtia rasismikeskustelun lähtökohtia vähän laveammasta näkökulmasta?
