Väitetysti ukrainalaispakolaisten järjestämät ”rauhanmielenosoitukset” Alankomaissa ovat paljastuneet venäläisten järjestämiksi ja Kremlin tukemiksi, selviää Kyiv Independentin selvityksestä.
Viimeisen parin vuoden aikana Alankomaissa on nähty lukuisia pieniä, väitetysti ukrainalaisten järjestämiä mielenilmauksia, joissa on arvosteltu presidentti Volodymyr Zelenskyiä ja asetoimituksia Ukrainaan. Järjestäjien mukaan kyse oli kansainvälisestä protestista, jossa ukrainalaiset eri puolilla maailmaa vaativat uusia vaaleja Ukrainaan.
Mielenosoituksessa ei ole nähty Ukrainan lippuja. Sen sijaan paikalla on liehunut Venäjän lippuja, joihin on kirjoitettu teksti ”Rauhaa Venäjän kanssa”. Kylteissä on väitetty Ukrainan auttamisen satuttavan veronmaksajia ja pidentävän sotaa. Syypää sotaan on heidän mukaansa Nato.
Liehuvista Venäjän lipuista huolimatta ”rauhanmielenosoituksiin” osallistujat eivät ole myöntäneet olevansa venäläisiä. Sen sijaan osallistujat ovat kertoneet olevansa ukrainalaisia tai alankomaalaisia. He ovat todenneet muun muassa olevansa ”pasifisteja” ja ”idealisteja”.
Kyiv Independentin selvityksen mukaan ”ukrainalaisia” rauhanmielenosoituksia järjestäneet tahot ovat itse asiassa venäläisiä ja alankomaalaisia. Valtaosa alankomaalaisista osallistujista on myös alankomaidenvenäläisiä, joista osa on asunut maassa vuosikymmeniä.
Yksi aktiiveista on Venäjän Voronezhista kotoisin oleva Natalia Vorontsovaksi, joka on asunut Alankomaissa yli 20 vuotta.
Vuonna 2016 Vorontsova toimi Alankomaiden sosialistipuolueessa, jossa hän oli mukana kampanjassa, jossa vaadittiin kansanäänestystä Ukrainan ja EU:n välisestä vapaakauppasopimuksesta. Sittemmin hän on ollut mukana Kreml-mielisessä Global Rights of Peaceful People -järjestön (GRPP) Alankomaiden osastossa.
GRPP on muun muassa levittänyt salaliittoteorioita vuonna 2014 venäläisjoukkojen alas ampuman Malaysian Airlinesin lennon 17 tutkinnasta.
Venäläisnainen on esiintynyt sodan alettua aktiivisesti Kremlin hallitsemissa medioissa. Häntä ovat haastatelleet vuosien varrella muun muassa venäläiset tietotoimistot TASS ja RIA Novosti.
Ukrainan sodan alkamisen jälkeen Vorontsova on pyrkinyt kokoamaan Ukraina-vastaisia voimia Alankomaissa, niin äärioikealta kuin äärivasemmalta. Mielenosoituksissa ovat puhuneet niin kommunistit kuin oikeistopopulistisen Demokratiafoorumi -puolueen toimijat.
Mutta mistä vuosia jatkuneiden mielenosoitusten rahoitus on tullut?
Alankomaalaismedioiden mukaan venäläinen Volunteers of Victory -järjestö sekä sen rekisteröimätön alankomaalaisosasto Victory 75 on mahdollisesti rahoittanut mielenosoituksia. Kremliltä varansa saava järjestö tukee avoimesti Venäjän hyökkäyssotaa ja Vladimir Putinin hallintoa.
Järjestöön on kohdistettu pakotteita, mutta toimimalla rekisteröimättömänä yhdistyksenä Victory 75 on onnistunut välttämään viranomaishuomion.
Vorontsova tosin kieltää toimineensa kummankaan järjestön kanssa. Hän kertoo käyttäneensä järjestön logolla varustettua lippalakkia, koska sai sen lahjaksi.
Toinen Ukraina-vastaisia mielenosoituksia järjestänyt toimija on Nikita Ananjev. Hän edustaa Venäjän Alankomaiden suurlähetystön kanssa tiiviisti yhteistyötä tekevää Venäjän maanmiesten koordinaationeuvosto Alankomaissa -järjestöä.
Sosiaalisessa mediassa Ananjev on uhonnut, että Kiova tulee olemaan joko venäläinen kaupunki tai autiokaupunki.
– Ja meille sopii myös autiokaupunki, Ananjev kirjoitti.
Mielenosoituksiin on tiettävästi osallistunut kourallinen ihmisiä, joilla on yhteys Ukrainaan. Yksi heistä on Elenaksi itseään kutsuva nainen, joka asui maassa viimeksi neuvostoaikoihin. Toinen taas on Dmitry Vasilets, Venäjä-mielinen bloggari, joka tuomittiin viime vuonna viiden vuoden vankeusrangaistukseen Venäjän hyökkäyssodan puolustelusta.
Vasilets on joutunut ongelmiin ukrainalaisviranomaisten kanssa jo ennen Venäjän suurhyökkäystä. Vuonna 2017 hän vietti kaksi vuotta vankilassa perustettuaan Kreml-mielisen propagandakanavan Venäjän miehittämään Itä-Ukrainaan.
11 päivää ennen Venäjän hyökkäystä Vasilets pakeni Ukrainasta ensin Egyptiin ja sitten Venäjälle, jonne hän perusti fiktiivisen ”Ukrainan kansan edustustoimiston”.
Mielenosoitusten tukena on myös toinen salaperäinen venäläisjärjestö – Ukrainan poliittisten pakolaisten ja vankien liitto.
Sen perustaja Leonid Ilderkin toimi ennen vuotta 2014 ukrainalaisessa kommunistijärjestö Borotbassa. Venäjän miehitettyä Krimin Borotban jäseniä liittyi Venäjän puolelle taistelemaan Ukrainaa vastaan. Myös Ilderkin pakeni samana vuonna Venäjälle.
Järjestö on salaperäinen, ja se on väitetysti koordinoinut lukuisia mielenosoituksia eri puolilla länsimaita. Mielenosoituksissa Lontoosta Amsterdamiin ja Washingtonista Pariisiin toistuvat samat iskulauseet, symbolit ja viestit: Venäjän liput liehuvat, aseapu Ukrainaan pitää lopettaa.
Mielenosoituksia järjestävät tahot ovat moninaisia. Jäljet kuitenkin johtavat Kremliin.