Verkkouutiset

Kymmenen rauhanjärjestöä saa valtiolta yleisavustuksia vielä tänä vuonna. Ensi vuonna tuki päättyy. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Rauhanjärjestöjen valtiontuki loppuu – Atte Kaleva: Suurella osalla ollut läheiset suhteet Venäjään

Kansanedustajan mukaan rauhanjärjestöt ovat heikentäneet maanpuolustusta tiiviillä suhteillaan itänaapuriin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kansanedustaja Atte Kaleva (kok.) kommentoi päätöstä lakkauttaa rauhanjärjestöille maksetut yleisavustukset.

– Suomessa on toiminut iso liuta erilaisia maanpuolustusta heikentäviä niin sanottuja rauhanjärjestöjä, joista suurella osalla on ollut hyvin läheiset suhteet Neuvostoliittoon ja sittemmin Venäjään. Nyt hallitus on vihdoinkin lakkauttamassa näiden järjestöjen tuet, Kaleva sanoo X-alustalla.

Kaleva viittaa Demokraatin juttuun, jonka mukaan hallitus yllätti tänään ilmoitetulla päätöksellä rauhanjärjestöt. Rauhanliiton toiminnanjohtaja Laura Lodenius sanoo Demokraatille, että järjestö on jo joutunut lomauttamaan henkilökuntaansa, kun rahaa tälle vuodelle tuli 93000 euroa. Vielä vuonna 2023 Rauhanliitto sai tukea 219000 euroa.

– Oikeisto laittaa veronmaksajien rahat mieluummin maanpuolustuksen tukemiseen, ei sen rapauttamiseen, tiivistää X:ssä kansanedustaja Tere Sammallahti (kok.)

Päätöksellä myös Suomen Rauhanturvaajaliitto menettää yleisavustuksensa. Atte Kaleva kertoo X-ketjussa, että jatkossa rahat kriisinhallintaveteraanien kuntoutukseen ja psykososiaaliseen tukeen tulevat muuta kautta.

Avustusten lakkautus liittyy kehysriihessä päätettyihin säästöihin. Oikeusministeriöstä kerrotaan Ylen mukaan, että leikkauksia on tulossa myös muiden kansalaisjärjestöjen avustuksiin. Niiden kohdentumisesta ei ole vielä tietoa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)