Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) on kertonut X:ssä katsovansa ”huolestuneena budjetin osalta tiettyjen valiokuntien viiveitä ja muita ongelmia”.
Purran mukaan on mahdollista, ettei eduskunnan joulutauko ala ajallaan.
– Tällä hetkellä näyttää kovasti siltä, että eduskunta istuu välipäivinä.
Helsingin Sanomat kertoi eilen, että eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta ei saanut tiistaina valmiiksi mietintöä vammaispalvelulain muutoksista. Valiokunnan oli määrä saada työ valmiiksi tiistaina, sillä laki on niin kutsuttu budjettilaki, jonka tarkoitus on tuoda säästöjä ensi vuodelle.
Oikeusministeri Leena Meri (ps.) komppaa Purraa X:ssä toteamalla, ”ensin työt ja sitten vapaat”.
Eduskunnan 1. varapuhemies Paula Risikko (kok.) kertoo Iltalehdelle, että on mahdollista, että eduskunta on koolla välipäivinä, jos kiireelliset esitykset eivät ehdi valmistua ja varsinkin, jos niiden käsittelyä ei voi siirtää.
– Puhemiesneuvostolle ei vielä ole tullut tietoon, että kyseessä olevat päivät tarvittaisiin käyttöön, Risikko sanoo.
Sote-valiokunta on tehnyt viimeiset viikot poikkeuksellisen pitkiä päiviä saadakseen kaikki lakiesitykset käsiteltyä. Valiokunta kertoi tiedotteella hetki sitten, että se pyrkii saamaan vammaispalvelulakia koskevan mietinnön valmiiksi maanantaina 9. joulukuuta. Tämän jälkeen mietintö siirtyy eduskunnan täysistunnon käsittelyyn.
– Sosiaali- ja terveysvaliokunta on keskiviikon 4.12. kokouksessaan löytänyt vammaispalvelulakiehdotuksen valmistelussa etenemistien perustuslakivaliokunnan valtiosääntöoikeudellisten huomautusten ratkaisemiseksi, tiedote lausuu.
Toinen viivästynyt mietintö koskee lakiesitystä hedelmöityshoitojen Kela-korvauksista. Valiokunnan puheenjohtaja Krista Kiuru (sd.) sanoi IL:n mukaan, että myös siinä on perustuslaillisia haasteita.
Varapuhemies Risikon mukaan nykyisen ohjeiston mukaan tuleva maanantai on viimeinen päivä saada budjettilakien mietinnöt, jotta lait ehditään käsitellä eduskunnassa.
Huolestuneena katson budjetin osalta tiettyjen valiokuntien viiveitä ja muita ongelmia.
Tällä hetkellä näyttää kovasti siltä, että eduskunta istuu välipäivinä. #budjetti
— Riikka Purra (@ir_rkp) December 3, 2024