Keskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Markus Lohi vaatii tiedotteessaan valtiovarainministeri Riikka Purraa (ps.) selvittämään, mistä on kyse Suomen vaatimassa ”teknisessä muutoksessa” EU:n uusiin velkasääntöihin.
Lohen mukaan julkisuudessa olleiden tietojen mukaan Suomi on vaatinut ja saanut EU:ssa läpi Suomen kannalta liian tiukan säännön. Lohi viittaa Suomen pyytämään laskentatavan muutokseen siinä, miten eläkerahastojen ylijäämät huomioidaan julkisen talouden velkaantumisessa.
– Onko Suomi vaatinut EU:lta itselleen niin tiukkaa taloudenpitoa, ettei Orpon hallitus kykene toimeenpanemaan sitä?
Lohen mukaan Suomen julkista taloutta pitää tervehdyttää sen vuoksi, että velaksi eläminen kaventaa tulevien suomalaisten sukupolvien mahdollisuuksia.
– Yksinomaan tänä ja ensi vuonna (Petteri) Orpon hallitus on ottamassa lisävelkaa noin 25 miljardia euroa. Velkalaiva on uppoamassa entistä syvemmälle. Taloutta on tervehdytettävä Suomen itsensä vuoksi, eikä suinkaan EU:n tarkkailuluokkaa pelkäämisen vuoksi, sanoo Lohi.
Lohen mukaan talouden tervehdyttäminen edellyttää ennustettua vahvempaa kasvua ja pelkkä sopeuttaminen ei riitä.