Lopen kunnan entisen terveysaseman tiloista löytyi kannabiskasvattamo vuonna 2021. / LEHTIKUVA / HANDOUT / HÄMEEN POLIISI

Rikollisten liigat eivät katoaisi huumekaupasta – Poliisi ei näe perusteita kannabiksen laillistamiselle

Kannabiksen käyttöön liittyvä psykoottisuus ja psykiatrinen oireilu ovat lisääntyneet Yhdysvalloissa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomalaisen poliittisen kentän puolueista vihreät ajavat kannabiksen laillistamista Suomessa. Mehiläisen päihdepalveluiden ylilääkäri Kaarlo Simojoen mielestä kannabiksen laillistaminen ei ole järkevää.

– En tällä hetkellä näe perusteita kannabiksen laillistamiselle. Palvelujärjestelmän näkökulmasta syitä on kaksi. Meillä ei ole riittävän pitkää kokemusta samanlaisista maista kuin Suomi, joissa kannabis on laillistettu. Toinen on se, että olemme huonosti valmistautuneet tilanteeseen, Simojoki sanoo Verkkouutisille.

Ylilääkäri kaipaa kuitenkin keskustelua aiheen ympärillä. Hänen mukaansa aiheesta kannattaa puhua etukäteen, jos poliittinen paine kannabiksen laillistamiselle nousisi liian suureksi.

– Jos olisimme viimeinen maa Euroopassa, joka ei ole laillistanut kannabista voisi tilanne olla kestämätön ja poliittinen paine liian suuri, että kannabis olisi pakko laillistaa. Olisi hyvä keskustella, mihin kaikkeen se vaikuttaisi, jos kannabis laillistettaisiin, Kaarlo Simojoki sanoo.

Hänen mukaansa Yhdysvalloissa kävi näin. Kiireellä tehtyjä päätöksiä on jouduttu korjaamaan jälkikäteen.

Laillistamisesta on huonoja kokemuksia

Poliisin kanta kannabiksen laillistamiseen on selkeä.

– Kannabiksen käyttäjien määrä on lisääntynyt viime vuosina. Poliisissa näemme, että kannabiksen laillistaminen on riski. Maissa, joissa kannabiksen käyttö on laillistettu, niin muidenkin huumausaineiden käyttö on alettu nähdä positiivisemmassa valossa, sanoo Helsingin poliisin rikostarkastaja Kimmo Sainio.

Kannabiksen laillistamista perustellaan sillä, että kannabiksen käyttöä ja valmistusta pystyttäisiin näin valvomaan paremmin. Tämän puolestaan uskotaan estävän rikollisuutta. Poliisin näkemys on, että kannabiksen laillistaminen ei poistaisi rikollisliigojen osallisuutta kannabiskauppaan.

Kimmo Sainio sanoo, että tämä on markkinointipuhetta, joka ei vastaa todellisuutta.

– Esimerkiksi Kanadassa kannabis on laillistettu. Kanadassa on määritetty tarkkaan apteekissa myytävän kannabiksen THC-arvo. Se on määritetty aika alas. Ne, jotka ovat käyttäneet kannabista pitkään eivät osta kannabista apteekista, vaan he ostavat kannabiksen kadulta, Sainio sanoo.

– Laiton kauppa ei ole hävinnyt mihinkään. Toisaalta määritettiin hyvin tiukasti, millaisia kannabistehtaiden tulee olla. Tehtaan perustaminen on tehty niin kalliiksi, että osan laillisista kannabistehtaista epäillään Kanadassa päätyneen järjestäytyneen rikollisuuden haltuun. Kaikki tehtaat eivät kuitenkaan ole rikollisjengien käsissä.

Yhdysvalloissa aiemmin tehdyissä tutkimuksissa on todettu, että kannabiksen laillistaminen ei ole vaikuttanut rikollisuuteen myönteisesti eikä kielteisesti. Toisaalta viimeaikainen kyselytutkimus Kanadasta kertoo laittoman kaupan varsin pienestä osuudesta kannabiksen läheenä. Kyselyjen perusteella 73 prosenttia kannabiksen käyttäjistä ostaa tuotteen laillista tietä, 15 prosenttia saa tuotteen läheisiltään ja vain 3 prosenttia rikollisilta markkinoilta.

Kanadan lukujen perusteella enemmistö lääkekannabiksen käyttäjistä hankkii kannabiksensa laillisilta jälleenmyyjiltä.

Päihteet lisäävät väkivaltarikollisuutta

Missä on huumeita, siellä on väkivaltaa. Se kuuluu ikään kuin pelin henkeen. Väkivaltaa ei aiheuta kannabiksen käyttö itsessään.

– Riippumatta siitä, mistä huumausaineesta on kyse, niin huumausainerikoksiin liittyy väkivallan uhka. Esimerkiksi tilanteet, joissa ryöstetään henkilö, joka on ostamassa tai myymässä huumeita, ovat hyvin tavanomaisia Helsingissä, sanoo Kimmo Sainio.

– Suomalaiset eivät käytä erityisesti tiettyä huumausainetta vaan ovat sekakäyttäjiä. Sekakäyttö aiheuttaa sekavuutta ja väkivaltaa. Sitä ei voi yhdistää suoraan kannabikseen. Kun kannabiksen ja muiden huumausaineiden käyttäjien määrä on kasvanut, niin myös väkivallan määrä on lisääntynyt.

Kaarlo Simojoen mukaan tuoreet tutkimukset tukevat sitä, että kannabiksella on yhteyttä henkilöön itseensä kohdistuviin väkivaltatekoihin. Riskiä itsetuhoiseen käyttäytymiseen lisää, jos henkilöllä on mielenterveysongelmia.

– Yleinen pahoinvointi näkyy katukuvassa, ja siihen liittyvät myös muun muassa itsemurhat ja niiden yritykset. Poliisina en kuitenkaan pysty sanomaan, liittyykö itsetuhoinen käytös kannabikseen, Kimmo Sainio sanoo.

– Yhdysvaloissa tutkimuksissa on havaittu, että kannabiksen käyttöön liittyvä psykoottisuus ja psykiatrinen oireilu ovat lisääntyneet. Se johtuu siitä, että THC-pitoisuutta on nostettu ylöspäin ja samalla CBD-pitoisuutta on laskettu, Kaarlo Simojoki sanoo.

THC aiheuttaa kannabiksen päihdyttävyyden. CBD taas vähentää psyykkistä oireilua eikä ole päihdyttävää.

Simojoki muistuttaa, että kannabis ei itsessään tee ihmisestä aggressiivisempaa. Päihteistä alkoholi vähentää ihmisen estoja huomattavasti kannabista tehokkaammin.

– Jos on erikseen vielä sekakäyttöä alkoholin kanssa, niin ihminen menee herkästi psyykkisesti sekavaksi. Siihen saattaa liittyä myös aggressiivista ja väkivaltaista käyttäytymistä, Simojoki sanoo.

Edit 26.8.2024 klo 17.00 Lisätty tutkimustietoja ja Kanadan lukuja rikostarkastaja Kimmo Sainion kommenttien kontekstiksi. Sainion Kommenttia kannabistehtaista täsmennetty.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)