RS-virus ja influenssa voivat aiheuttaa koronavirusta vahvempia oireita nuorille. / LEHTIKUVA / SILJA-RIIKKA SEPPÄLÄ

Rokoteasiantuntija: Korona ei enää poistu, koulujen turvavälit kestämättömiä

Vakavien jälkioireiden yleistymisestä nuorilla ei ole saatu mittavaa tutkimusnäyttöä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Rokotetutkimuskeskuksen johtaja Mika Rämet arvioi koronaviruksen eliminointistrategian käyneen lähes mahdottomaksi deltamuunnoksen leviämisen myötä.

Hän huomauttaa, että tautia on tällä hetkellä liikkeellä suuria määriä myös Suomessa. Virus tulee jatkamaan leviämistään pääasiassa rokottamattomassa väestönosassa.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

– En usko, että pystymme millään enää poistamaan koronaa, Mika Rämet sanoo Verkkouutisille.

Rämet ei pidä yllättävänä, että tartuntoja on vahvistettu viime aikoina erityisesti nuoremmissa ikäryhmissä. Taustalla on koulujen alkaminen elokuussa ja kontaktien lisääntyminen.

– Kun iäkkäämpien rokottaminen on edistynyt, niin tauti painottuu väistämättä nuorempiin.

Rokotussuojan kasvu on lieventänyt aiempia huolia tartuntojen leviämisestä nuorten kautta iäkkäämmille ja riskiryhmiin. Kouluihin tiukkoja testaus- ja maskivaatimuksia esittäneet ovat toisaalta viitanneet arvioihin, joiden mukaan nuorillekin voisi ilmaantua pitkäksi Covidiksi kutsuttuja jälkioireita.

Infektio ei välttämättä aiheuta vasta-ainereaktiota

Mika Rämet painottaa, että akuutti taudinkuva on lähes poikkeuksetta lievä alle 18-vuotiailla, jotka ovat perusterveitä eivätkä kuulu mihinkään riskiryhmään.

– Tämä ei ole suuri huolenaihe, sillä lapsilla on paljon vaikeampiakin infektiosairauksia, kuten RS-virus ja influenssa. Näiden osalta sairastavuutta on huomattavasti enemmän, Rämet sanoo.

Hänen mukaansa nykyisten tietojen valossa ei ole olemassa hälyttäviä merkkejä siitä, että pitkä Covid olisi valtavan suuri ongelma lapsille tai nuorille. Tietoa silti kerätään jatkuvasti eri puolilla maailmaa.

– Esimerkiksi laadukkaana pidetyssä sveitsiläistutkimuksessa lasten todettiin voivan hyvin, vaikka he olivat altistuneet aiemmin virukselle verikokeen perusteella, Rämet sanoo.

Arviointeja mahdollisesti sekoittaa se, että lievä koronainfektio ei välttämättä aiheuta vasta-ainereaktiota, jos tauti jää lieväksi tai oireettomaksi.

Jossain vaiheessa päättäjien ja terveysviranomaisten olisi tehtävä selvä linjaus nuorten tartuntojen suhteen.

– Joko hyväksymme, että lapset pärjäävät taudin kanssa ilman suurempia murheita. Tai jos haluamme suojella heitä sairaudelta, niin silloin ratkaisuna on rokottaminen, Mika Rämet toteaa.

– Koululaisten pitkäaikainen maskienkäyttö ja turvavälien ylläpitäminen ovat vaikeita toteuttaa pitkäkestoisesti, joten en pidä tätä realistisena, Rämet jatkaa.

Uusia tutkimustuloksia rokotteiden turvallisuudesta alle 12-vuotiaille odotetaan syksyn aikana, mahdollisesti jo syyskuussa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS