Vuonna 2021 inflaatio alkoi nousta. Suomalaiset ovat tunteneet sen lompakoissaan, kun arki alkoi maksaa enemmän. Ruoan, energian ja asumisen hinta kallistuivat.
Käänne tapahtui viime vuonna. Energian hinta on laskenut. Korkojen lasku alkoi viime vuoden kesäkuussa, ja korot tulivat viime vuonna alas yhden prosenttiyksikön verran.
Kesko ja S-ryhmä julistivat vuoden vaihteessa hintakilpailun alkaneeksi. Verkkouutiset ennakoi ruoan hinnan laskevan tänä vuonna kahdesta kolmeen prosenttia. Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori Jyrki Niemi on nyt, pari kuukautta myöhemmin, hieman skeptisempi.
– Hinnat ovat laskeneet joissakin tuoteryhmissä, mutta se ei riitä vielä siihen, että ruoan hinta olisi laskussa. Nimelliset hinnat ovat olleet edelleen nousussa. Elintarvikkeiden hinnat ovat nousseet vuoden 2024 helmikuusta vuoden 2025 helmikuuhun 0,7 prosenttia, sanoo Niemi Verkkouutisille.
– Ruoan hinnassa on tapahtunut selkeä tasokorotus. Hintataso asettuu viidenneksen korkeammalle siitä, mitä se oli vuoden 2021 alussa. Kahvia ja suklaata lukuun ottamatta suurimmat hinnan nousut on varmasti nähty.
Odotettua laskua ei tule. Jos ei tule suurta hinnanpudotusta, niin suuria nousujakaan ei elintarvikkeiden hintoihin ole enää luvassa.
– Suomalaisten ostovoima on parantunut ja keskivertopalkansaajan ostovoima kohenee entisestään tänä vuonna. Samalla ruoan hinnannousu pysyy hyvin maltillisena, Niemi sanoo.
– Toisaalta joissain tuotteissa tapahtuu myös laskua. Viljatuotteiden sekä sika- ja siipikarjalihan hinnat ovat laskeneet. Viljatuotteissa ja siipikarjan lihassa on tapahtunut lähes prosentin lasku verrattuna vuoden takaiseen aikaan.
Suomalaisten ostovoiman parantuminen näkyy naudanlihan menekissä. Sen kysynnässä oli vähäisempää, kun suomalaisten talous oli tiukimmillaan.
– Kun ruoan hinnannousu oli kovimmillaan, niin kuluttajat vähensivät naudanlihan kulutusta. Kulutus siirtyi siipikarjaan ja sianlihaan. Ostovoiman kasvaessa naudanlihalle on syntynyt taas kysyntää.
Ruotsalaiset lakkoilevat ruoan korkean hinnan takia
Suomessa ruoan hinta on noussut vuoden 2022 tammikuusta 22 prosenttia. Summa tuntuu äkkiseltään hurjalta. Naapurimaa Ruotsissa hinnannousu on ollut kovempaa. Ruoan hinta on noussut 30 prosenttia vuoden 2022 alun hintatasosta.
Trendi on kaikkialla sama. Suomessa nousua oli viime vuonna 0,7 prosenttia, Euroopassa 2 prosenttia ja euroalueella 1,6 prosenttia. Suomi pärjää tässäkin vertailussa hyvin.
– Ruotsissa ruoan hinta on noussut viimeisen vuoden aikana yli kaksi prosenttia, Niemi sanoo.
Ruotsissa ruoan hinta on noussut niin paljon, että kuluttajat ovat alkaneet boikotoida suurimpia vähittäiskauppoja. Syytä Ruotsin korkeille hinnoille Niemi ei osaa sanoa.
– Ruotsin hurjasta hinnannoususta mielenkiintoisen tekee se, että Ruotsissa ruoan hinta oli aiemmin samalla tasolla Suomen kanssa. Yleensä ruoan hinta on noussut prosentuaalisesti eniten niissä maissa, joissa ruoan hinta oli alun perin alhainen.