Ruotsalainen halpaketju avaa 20 uutta tavarataloa – haastaa Bilteman

Jula kasvaa vauhdilla myös Suomessa.
Julan liike Raisiossa.
Julan liike Raisiossa.
Julan liike Raisiossa.
Julan liike Raisiossa.

Ruotsalainen halpakauppaketju Jula aikoo avata vuonna 2027 yhteensä 20 uutta tavarataloa eri markkinoilleen, kertoo Dagens Handel -sivusto.

Julan Ruotsin maajohtajan Freddy Johanssonin mukaan uusista tavarataloista neljä tai viisi on tarkoitus avata Ruotsiin. Ketjulla on siellä tällä hetkellä 76 tavarataloa.

Jula on viime vuosina kasvattanut verkostoaan nopeasti myös muilla markkinoillaan. Yhtiön mukaan sillä oli lokakuussa yhteensä 165 tavarataloa. Ketju toimii Ruotsin lisäksi Norjassa, Suomessa ja Puolassa.

Jula kilpailee pitkälti samoista asiakkaista muun muassa Bilteman ja Clas Ohlsonin kanssa. Valikoimaan kuuluu noin 15 000 kodin, remontoinnin, rakentamisen, autoilun, puutarhan ja vapaa-ajan tuotetta.

Johansson sanoo Dagens Handelille, ettei kiristyvä kilpailu huolestuta yhtiötä. Julan mukaan Ruotsissa on edelleen runsaasti kaupunkeja, joihin ketju voisi laajentua.

Suomessa yhdeksän uutta tavarataloa

Suomi on yksi Julan voimakkaimmin kasvavista markkinoista.

Ruotsalaisyhtiö tuli Suomeen vasta vuonna 2022. Elokuussa Jula ilmoitti avaavansa syksyn 2026 ja alkuvuoden 2027 aikana seitsemän uutta tavarataloa. Uudet toimipaikat sijoittuvat Vantaalle, Kuopioon, Jyväskylään, Helsinkiin, Rovaniemelle, Lahteen ja Kirkkonummelle.

Lokakuun lopussa yhtiö kertoi vielä kahdesta uudesta tavaratalosta. Kotkan ja Vantaan Porttipuiston toimipisteiden on määrä avautua keväällä 2027.

Näiden avausten jälkeen Julalla on Suomessa kaikkiaan 25 tavarataloa. Yhtiö on nimennyt Suomen sille priorisoiduksi markkinaksi.

Kasvua tukevat vahvistuneet myyntiluvut. Jula kertoi kesäkuussa liikevaihtonsa kasvaneen vuoden viiden ensimmäisen kuukauden aikana yli puolella miljardilla Ruotsin kruunulla edellisvuodesta. Jula Holding -konsernin liikevaihto oli vuonna 2025 yhteensä 12,2 miljardia kruunua eli noin 1,1 miljardia euroa.

Myös Puuilo lähtee Ruotsiin

Kilpailu halpakaupassa kiristyy samaan aikaan toiseenkin suuntaan. Suomalainen Puuilo on aloittamassa laajentumisen Ruotsiin.

Puuilon ensimmäinen ruotsalaismyymälä avataan Örebron Mariebergin alueelle vuoden 2026 loppuun mennessä. Toinen myymälä on tarkoitus avata Sundsvallissa alkuvuodesta 2027.

Puuilolla on Suomessa jo yli 60 myymälää, ja yhtiön tavoitteena on kasvattaa verkostonsa yli sataan myymälään tilikauden 2030 loppuun mennessä.

LUE MYÖS:
Suomalaisketju rynnii Ruotsiin

Monet kaupat ovat rajoittaneet itsenäisesti myyntiä, mutta lakimuutos yhdistäisi käytännöt.
Mainos