Kauppaketju Biltema suunnittelee kymmenen uuden tavaratalon avaamista Suomeen tulevina vuosina. Yhtiö aikoo avata uusiin tavarataloihin myös oman kahvilansa.
Tänä syksynä uudet tavaratalot ovat avautumassa Joensuuhun, Ouluun ja Kokkolaan. Joensuuhun tulee kaupungin toinen Biltema ja Kokkolassa nykyinen myymälä korvataan uudella. Oulu saa ensimmäisen Biltema-tavaratalonsa. Verkkouutiset kertoi avauksista aiemmin kesäkuussa.
Yhtiö ottaa uusissa tavarataloissaan käyttöön Biltema Cafe -kahvilakonseptin. Ensimmäinen uuden konseptin kahvila on jo avattu Helsingin tavaratalossa, jota parhaillaan laajennetaan. Helsingin myymälän uudelleenavajaisia on tarkoitus viettää myöhemmin tänä vuonna.
Biltema Suomen toimitusjohtaja Mikael Sellén perustelee kahviloihin panostamista niiden kasvaneella merkityksellä tavaratalojen yhteydessä.
– Kahviloistamme on tullut luonnollinen osa asiakkaidemme asiointia. Siksi satsaamme nyt uuteen kahvilakonseptiin, jossa korostuvat moderni miljöö sekä entistä parempi ruokatarjonta. Biltema on suunnattu kaikille, ja se koskee myös kahviloitamme. Meille kaikki ovat tervetulleita – lapsiperheistä ja duunareista eläkeläisiin ja presidentteihin, sanoo Sellén tiedotteessa.
Biltema on Ruotsissa vuonna 1963 perustettu vähittäiskauppaketju, joka aloitti auton varaosien ja tarvikkeiden myynnillä. Nykyisin se myy muun muassa autoiluun, työkaluihin, rakentamiseen, kotiin ja vapaa-aikaan liittyviä tuotteita.
Suomessa ketjulla on tällä hetkellä 24 tavarataloa. Ensimmäinen Suomen-myymälä avattiin vuonna 1985.