Ruotsin Eskilstunassa ammuskeltiin kahdesti 12 tunnin sisällä perjantaina ja lauantaina. Asiasta uutisoivat useat ruotsalaismediat. Perjantai-illan ammuskelu on vaatinut yhden kuolonuhrin, kertoo SVT.
Poliisi sai perjantai-iltana hälytyksen ammuskelusta pian kello 22:n jälkeen. SVT:n mukaan 35-vuotias uhri saapui sairaalaan omalla kyydillä, ja kuoli sittemmin vammoihinsa. Ammuskelu tapahtui parkkipaikalla, Aftonbladet kertoo. Luodit kimposivat ammuskelussa useisiin lähellä oleviin rakennuksiin.
– Tämä on traagista, hän oli pidetty kaveri. Sytytämme hänelle tänä iltana kynttilän, yksi miehen naapureista sanoo lehdelle.
Tapahtunutta tutkitaan murhana ja törkeänä ampuma-aserikoksena. Poliisilla ei vielä lauantaina ollut epäiltyjä.
Vain tunteja myöhemmin Eskilstunassa ammuttiin toistamiseen. Aamupäivän ammuskelun teini-ikäinen uhri löydettiin haavoittuneena rappukäytävästä. Uhrin tilanne on poliisin mukaan vakava mutta vakaa.
Alueella asukkaat ovat päiväsaikaan tapahtuneesta ammuskelusta järkyttyneitä.
– Pihalla on varmasti ollut lapsia kello 11:n aikaan, olen huolissani heistä. Se on kauheaa. Emme käy ulkona iltaisin, eihän sitä koskaan tiedä, eräs asukkaista kertoo SVT:lle.
Vielä ei ole tietoa siitä, liittyvätkö ammuskelut toisiinsa. Aftonbladetin lähteiden mukaan tilanne Eskilstunan jengimaailmassa on kuitenkin kireä, ja kostoiskuja on tietojen mukaan luvassa.
Eskilstunan ammuskelut ovat tänä vuonna vaatineet kaksi kuolonuhria. Koko maassa ammuskeluissa on kuollut yhteensä 31 ihmistä elokuun loppuun mennessä, käy ilmi SVT:n tiedoista.