Suomen puolustusvoimien ampumaharjoitus Rovajärvellä. LEHTIKUVA / HANDOUT / THOMAS LITCHFIELD

Ruotsalaistutkija Virossa: Luotamme täysin Suomen puolustukseen

Puolustuasiantuntijan mukaan ruotsalaisjoukkoja voisi sijoittaa Latviaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ruotsalainen puolustusasiantuntija, tutkija Anna Wieslander kertoo virolaiselle Postimees -lehdelle, miten Ruotsin jäsenyys hyödyttää puolustusliitto Natoa.

– Ruotsi on iso maa, joka sijaitsee maantieteellisesti tärkeällä paikalla ja meillä on pitkä rantaviiva. Siksi olemme suunnitelleet roolimme Natossa siten, että olisimme tukikohta, josta voi siirtää nopeasti ja varhaisessa vaiheessa liittoutuneiden joukkojen yksiköitä ja tekniikkaa. Tätä varten meidän on vahvistettava infrastruktuuriamme, Wieslander kertoo.

– Ruotsilla on erittäin hyvät seurantajärjestelmät, meillä on sukellusveneitä, Patriot-ohjuspuolustusjärjestelmiä ja hävittäjiä, joilla voimme tukea Natoa. Haluaisimme työskennellä alueellamme integroitujen ilmatorjuntajärjestelmien sekä valvonta- ja tiedustelunvaihtojärjestelmien kehittämisen parissa, koska niissä meillä on osaamista, hän jatkaa.

Tutkijalta kysytään, onko Ruotsi lähettämässä sotilaita Baltian maihin ja Suomeen.

– Ruotsilla on suuri tahto osallistua Naton yhteiseen puolustukseen ja tehdä jotain naapurimaidensa kanssa, ja siksi puhutaan ruotsalaisten sotilaiden sijoittamisesta Latviaan Natoon liittymisen yhteydessä. Meillä ei ole kovin suurta armeijaa, mutta mielestäni voisimme osallistua Latviassa ainakin prikaatin kokoiseen yksikköön, Wieslander vastaa.

Viron puolustuksessa tutkijan mukaan tärkeässä roolissa olisivat jatkossakin Britannia ja Yhdysvallat.

Tutkijan mukaan Ruotsissa luotetaan täysin Suomen puolustukseen, joten ruotsalaisjoukkoja ei sinne tarvitse sijoittaa.

– Suomen ja Venäjän rajalla on pitkä raja, ja suomalaiset ovat sataprosenttisesti valmiita puolustamaan omaa maataan itse. Ruotsalaisille ei ole minkäänlaista epäilystä Suomen kyvystä pärjätä Venäjän kanssa. Tämä ei ole aihe ollenkaan, hän toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)