Euron kannatus on noussut Ruotsissa. LEHTIKUVA / TIMO JAAKONAHO

Ruotsi on nyt poikkeuksellisen halpa matkakohde – ”Ehdottomasti edullisempaa”

Ruotsin suurin puolue peräänkuuluttaa keskustelua eurojäsenyydestä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ruotsi on ulkomaalaisille turisteille nyt poikkeuksellisen halpa matkakohde, SVT uutisoi. Tilanteen taustalla on kruunun heikko kurssi, joka suosii matkaajia niin euromaista kuin EU:n ulkopuoleltakin. Eurolla saa kesäkuun alussa noin 11,50 kruunua, mutta kruunu on kevään aikana kuitenkin vahvistunut suhteessa niin euroon kuin dollariin. Siinä missä dollari vielä viime vuoden syyskuussa oli yhtä kuin 11,20 kruunua, saa dollarilla tällä hetkellä 10,55 kruunua.

SVT:n Tukhomassa haastattelemat yhdysvaltalaisturistit ovat Ruotsin hintoihin kuitenkin tyytyväisiä.

– Täällä on ehdottomasti Yhdysvaltoja edullisempaa, Alex Rodriguez sanoo.

Videolla haastatellut brittituristit kertovat yllättyneensä joidenkin tuotteiden edullisuudesta, kun taas alankomaalaiset toteavat Ruotsin olevan heidän kotimaataan kalliimpi.

Matkasuunnitelmia laadittaessa Ruotsin kruunun kurssi otettiin jo viime vuonna huomioon. Tuolloin Visit Sweden kertoi Ruotsissa matkailua koskevien Google-hakujen kasvaneen, ja matkailijoiden kiinnostuksen Ruotsia kohtaan olevan monessa Euroopan maassa suurempaa kuin takavuosina.

Kruunun heikko kurssi on viime vuosina kirvoittanut keskustelua koko valuutan tulevaisuudesta. Ekonomistit ovat luonnehtineet kruunua jopa ”roskavaluutaksi”, ja maaliskuussa julkaistun Göteborgin yliopiston tutkimuksen mukaan euron kannatus on vuodessa lähes kaksinkertaistunut. Alle puolet vastaajista kertoi vastustavansa kruunusta luopumista.

Viimeksi toukokuussa Ruotsin valtiopäivien suurimman puolueen, oppositiossa istuvien sosiaalidemokraattien puheenjohtaja Magdalena Andersson peräänkuulutti laajempaa keskustelua Ruotsin eurojäsenyydestä. Ruotsissa järjestettiin kruunun kannattajien voittoon päättynyt kansanäänestys eurosta vuonna 2003.

– Mielestäni niin euroin hyödyt kuin haitat ovat vahvistuneet kansanäänestyksen jälkeen. Siksi pitäisin keskustelua ja hyötyjen ja haittojen vertaamista tervetulleena, Andersson sanoi Dagens Nyheterin haastattelussa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)