Teräsyhtiö SSAB:n tehtaan masuunit Raahessa 24. marraskuuta 2021., LEHTIKUVA / TIMO HEIKKALA

Ruotsiin Suomen sijasta investoinut teräsyhtiö: Poliittisista lakoista yli 30 miljoonan euron lasku

SSAB ilmoitti alkuvuonna investoivansa 4,5 miljardia euroa Luulajan fossiilivapaaseen terästehtaaseen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Teräsyhtiö SSAB:n kannattavuus putosi tammi-maaliskuussa noin kolmanneksella viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna.

Yhtiön liiketulos oli noin 3,2 miljardia Ruotsin kruunua eli vajaat 300 miljoonaa euroa, yhtiö raportoi keskiviikkona.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

SSAB:n liikevaihto laski lähes 15 prosenttia viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Liikevaihto oli noin 27,1 miljardia Ruotsin kruunua eli reilut 2,3 miljardia euroa.

Yhtiön mukaan liiketuloksen heikkeneminen edellisvuoden vastaavaan neljännekseen verrattuna johtui ennen kaikkea Yhdysvaltojen kvarttolevyjen hinnoista, jotka laskivat korkealta tasolta.

SSAB ilmoitti raportissaan myös, että poliittiset lakot Suomessa heikensivät liiketulosta noin 350 miljoonalla kruunulla eli noin 30 miljoonalla eurolla.

Lisäksi huhtikuun lakkojen arvioidaan heikentävän toisen neljänneksen tulosta noin 125 miljoonalla kruunulla eli noin 10 miljoonalla eurolla.

SSAB ilmoitti alkuvuonna investoivansa 4,5 miljardia euroa Luulajan fossiilivapaaseen terästehtaaseen. Yhtiön mukaan investointi poistaa seitsemän prosenttia Ruotsin hiilidioksidipäästöistä sekä muun muassa alentaa yhtiön tuotantokustannuksia ja parantaa tuotevalikoimaa.

Luulajan uuden tehtaan kapasiteetti on noin 2,5 miljoonaa tonnia terästä vuodessa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS