Poliisiauto Tukholmassa. / LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Ruotsin jengien ”salainen ase”: Teinitytöt mukana jopa murhissa

Nuorten naisten rooli on muuttunut asiantuntijoiden mukaan aktiivisemmaksi jengirikollisuudessa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Jengeihin liittyvä rikollisuus on kärjistynyt Ruotsissa viime vuosien aikana. Syyskuussa ilmoitettiin, että maan puolustusvoimat aikoo tukea jatkossa poliisia jengiväkivallan torjumisessa.

Pääministeri Ulf Kristerssonin mukaan väkivallan aalto on ”ennennäkemätöntä Ruotsissa ja Euroopassa”. Aftonbladet-lehden mukaan jengit ovat alkaneet käyttää toiminnassaan yhä enemmän myös naisia ja teini-ikäisiä tyttöjä.

Eräs rikostutkinta koski Jordbron esikaupunkialueella sattunutta yöllistä ampumista, jossa kohteena olivat grillaamassa olleet miehet. 23-vuotias mies menehtyi, vaikka hän ei ilmeisesti ollut hyökkäyksen kohteena. Laukaukset ammuttiin lava-autosta, joka syöksyi hetken päästä läheisen talon seinästä sisään.

Eräs pidätetyistä oli 21-vuotias nainen, jota epäillään veljensä kanssa murhahankkeesta. Naisella oli taustallaan vain tuomio kyynelkaasun luvattomasta hallussapidosta vuodelta 2021.

Viranomaisten mukaan naisten rooli on muuttunut viime vuosina rikollisverkostoissa. Heitä epäillään yhä vakavammista rikoksista, kuten kidnappauksesta ja avunannosta murhaan.

Syyttäjä Pär Andersson kertoo nuorten tyttöjen olleen yleensä lähinnä mukana varkauksia tehneiden poikien autoissa. Heidät yleensä vapautettiin heti.

– Kävi ilmi, että heidän roolinsa on aiempaa aktiivisempi. Tämä kehityssuunta näyttää huolestuttavalta, syyttäjä sanoo Aftonbladetille.

Andersson toimii parhaillaan syyttäjänä tapauksessa, jossa kahta teini-ikäistä tyttöä epäillään murhan valmistelusta.

Hankkeessa mukana ollut 19-vuotias mies oli saanut määräyksen huumediileriltä. Sen mukaan Malmössä asunutta miestä oli ammuttava ”kaksi kertaa yläruumiiseen ja loput lippaasta jalkaan”. Mies ei kuitenkaan ilmestynyt kotiovelleen kyseisenä päivänä, joten poliisi sai keskeytettyä murhahankkeen.

Kriminologi Camila Salazar Atias vahvistaa havainnon siitä, että naisilla ja tytöillä on nykyään aktiivisempi rooli jengirikollisuudessa. Heitä käytettiin aiemmin esimerkiksi huumeiden ja aseiden kuljettamiseen, koska he välttivät ikänsä ja sukupuolensa vuoksi epäilyt.

– Erään teorian mukaan he ovat edelleen vähemmän näkyviä kuin miehet, joten heidän käyttämisensä on strategisesti fiksua. Heidän ei oleteta osallistuvan väkivaltaan. Heistä tulee kuin salainen ase, Camila Salazar Atias sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)