Ruotsalaiset jengit käyttävät nuoria tyttöjä syötteinä houkutellessaan uhrejaan ansaan, Ruotsin poliisi kertoo SVT:lle. Tytöt osallistuvat yhä useammin jengien väkivaltarikoksiin, mutta harvemmin varsinaisina tekijöinä, toteaa poliisin tiedottaja Thomas Johansson.
– Heillä on ehkä muita tehtäviä tässä ketjussa. On niitä, joiden vastuulla on ajoneuvot, asuntojen etsiminen, aseiden kuljettaminen tai suunnitellun uhrin paikalle houkutteleminen, hän sanoo.
Poliisin mukaan jengit houkuttelevat tyttöjä piireihinsä erilaisilla chatt- ja pelialustoilla. Johansson vertaa jengien toimintaa groomingiin, eli lasten seksiin houkuttelemiseen aikuisten toimesta.
Monet jengien rekrytoimista nuorista ovat poliisille entuudestaan tuntemattomia, ja esimerkiksi Blekingessä ja Skånessa poliisi on kehottanut kertomaan tuttuihin lapsiin ja nuoriin kohdistuvista epäilyistä. Jengit rekrytoivat aktiivisesti alaikäisiä vetoamalla siihen, että alle 18-vuotiasta ei tuomita rikoksistaan vankilaan, poliisi kertoo.
Tytöt eivät kuitenkaan ole jengien keskeisin rekrytoinnin kohde.
– Yleisimmät ryhmät ovat pojat, kehitysvammaiset ja yksin maahan saapuneet alaikäiset, vaikka tämä olikin ehkä tavallisempaa joitakin vuosia sitten, Johansson kertoo.