Ruotsi on koventanut keinoja jengirikollisuutta vastaan. Poliisiautoja Tukholmassa 2022., LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Ruotsista mallia: rikoshyöty voidaan takavarikoida

Oikeusministerin mukaan katujengien houkuttelevuus vähenee, kun rikoksista saadut pikavoitot voi menettää.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Oikeusministeriössä valmistellaan parhaillaan lakiesitystä, jolla helpotettaisiin rikoshyödyn poisottamista.

Valmistelun pohjana on hallitusohjelmakirjaus, jossa esitetään vaadittavan näyttökynnyksen alentamista ja ottamalla käyttöön rikoshyödyn menettämistä koskeva menettely rikosoikeudenkäynnin ulkopuolella. Samalla toimeenpannaan EU:sta tullutta ”konfiskaatiodirektiiviä”, johon on säädetty vähimmäissäädökset muun muassa rikoshyödyn ja rikoksentekovälineiden tunnistamisesta ja jäädyttämisestä.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Hankkeen tarkoituksena on mahdollistaa rikolliseen toimintaan liittyvän selittämättömän varallisuuden tuomitseminen valtiolle menetetyksi. Tällaista mallia ollaan jo ottamassa käyttöön naapurissamme Ruotsissa. Ruotsissa katujengiläisiltä voidaan ottaa haltuun luksusautot, kellot sekä kalliit merkkivaatteet.

Suomessa keinojen laajuutta rikoshyödyn poisottamiseksi konfiskaatiodirektiivin pohjalta vielä selvitetään. Uudistuksen tarkoitus on helpottaa omaisuuden takavarikointia, jos on perusteltu syy epäillä sen hankitun rikollisesti.

Esimerkiksi vaatimukset oikeudenkäynnistä edellytyksenä takavarikoinnille saattaisivat keventyä ja selvitysvelvollisuus omaisuuden alkuperästä siirtyä viranomaisilta omaisuuden haltijalle itselleen.

– Myös Suomessa tarvitaan kovia tehokkaita keinoja jengirikollisuuden torjumiseksi. Jengirikollisuus houkuttelee vähemmän, kun sillä saavutetut pikavoitot voidaan takavarikoida, oikeusministeri Leena Meri toteaa tiedotteessa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS