Valtiotieteen tohtori ja tutkija Raakel Inkeri on vuosien ajan perehtynyt Etelä-Afrikan tilanteeseen. Uutuuskirjassaan Inkeri käsittelee luonnonkauniin ja mineraalivaroiltaan erityisen rikkaan maan taustoja ja nykytilannetta.
Etelä-Afrikan rotuerottelujärjestelmä eli apartheid purkautui vuonna 1994 ja sekä mustat että värilliset ihmiset nostettiin tasavertaisiksi kansalaisiksi. Murroksesta lähtien African National Congress, ANC on pitänyt poliittista valtaa maassa, vuonna 1994 pidetyissä parlamenttivaaleissa puolue sai lähes 63 prosentin kannatuksen.
Aluksi kaikki näytti hyvin toiveikkaalta. Pelättyä sisällissotaa ei tullut, koska vallanvaihdoksen yhteydessä valkoiset saivat pitää maansa ja yrityksensä. Erittäin suositun presidentti Nelson Mandelan johdolla anteeksiannon ja sovittelun sanoma hyväksyttiin läpi kansakunnan.
Nykyisinkin ANC saa kannatuksensa lähinnä köyhien mustien keskuudessa. Tämä on sikäli hämmentävää, että köyhien asema ei ole juurikaan parantunut apartheidin ajoista. Tuloerot ovat suuret ja Etelä-Afrikan sanotaan olevan maailman epätasa-arvoisin maa. Maailmanpankin raportin mukaan kymmenen prosenttia väestöstä omistaa 80 prosenttia maan vauraudesta.
Työttömyysprosentti oli vuonna 2022 koko väestön osalta 34,5 prosenttia. Lisäongelmia tuo, että ulkomaisten pääomasijoittajien luottamus maan talouden kestävyyteen on heikkoa.
Talouspolitiikkaa pidetään arvaamattomana laajan korruption ja huonon hallinnon vuoksi. Eri luottoluokituslaitokset määrittelevät maan luokkaan BB-, kun esimerkiksi Suomi on tällä hetkellä luokassa AA+.
Heikon hallinnon taustalla ovat ANC:n sisällä olevat erilaiset ryhmittymät, joiden välinen valtataistelu vaikeuttaa maan asioiden kunnollista hoitamista. Sekavuutta lisää, että parlamentin rinnalla vaikuttavat menneiltä ajoilta periytyvät heimopäälliköt ja kuninkaat.
Tulevaisuudessa ANC:n valta-asema voi horjua. Koulutettu, kaupunkilainen musta keskiluokka ei enää anna jakamatonta kannatustaan ANC:lle. Keväällä 2024 pidetään parlamenttivaalit, joissa ANC:lle povataan ensimmäistä kertaa ehdottoman valta-aseman menettämistä. Viime vaaleissa puolue sai 57,5 prosenttia äänistä, nyt tuloksen odotetaan jäävän selvästi alle 50 prosentin.
Asumisen utopia
1990-luvulla hallinto loi useita kehitysohjelmia, joiden tarkoituksena oli nostaa aiemmin syrjittyjen väestönosien elinolosuhteita. Inkeri nostaa esille yhden ohjelman, jonka tavoitteena oli purkaa rotujen eri asuinalueet, jokainen sai asua missä halusi. Periaatteessa siis mustat saattoivat muuttaa valkoisten tai värillisten alueille.
Käytännössä tavoite oli utopiaa, koska useimmilla ei ollut varaa ostaa asuntoa valkoisten lähiöistä. Ensimmäiset väestöltään sekoittuneet alueet syntyivät, kun värilliset muuttivat valkoisten työväenluokan asuinalueille.
Asumisen sekoittumista ei sen sijaan ole tapahtunut värillisten ja mustien kesken. Värilliset tuovat esiin epäluulonsa mustia kohtaan paljon avoimemmin kuin valkoiset. Apartheidin aikanakin he pitivät nokkimisjärjestyksessä tiukasti kiinni asemastaan valkoisten ja mustien välissä. Kokonaisuutena suurin osa eri väestöryhmistä elää yhä oman rotunsa ympäröimänä.
Korruptio ja väkivalta rehottavat
Korruptiolla on iso rooli Etelä-Afrikassa, eikä tilanne siten poikkea muista Afrikan maista. Tosin presidentti Jacob Zuman kaudella (2008-2018) korruptio karkasi täysin käsistä. Sitä ennen maan talous ja yhteiskunta olivat vielä kuta kuin hallinnassa ja kehittyivät hyvään suuntaan. Koska presidentti on aina myös ANC:n puheenjohtaja, Zuma pystyi luomaan lähipiiriinsä verkoston, joka alkoi sumeilematta varastaa valtion omaisuutta. Puolueen ja julkisen vallan toiminnassa tapahtui valtava moraalikato.
Zuman valtakautta kuvailtiin populismin, manipuloinnin ja organisoidun korruption ajaksi. Zuma onnistui myös haurastuttamaan poliisin ja oikeuslaitoksen läpinäkyvyyttä. Nykyinen presidentti Cyril Ramaphosa on nostanut tavoitteekseen korruption kitkemisen ANC:sta ja valtionhallinosta, mutta tehtävä ei ole helppo.
Ryöstöistä, murhista, raiskauksista, kidnappauksista ja muista vakavista rikoksista on tullut Etelä-Afrikassa lähes arkipäivää. Pelkästään vuoden 2022 kolmen viimeisen kuukauden aikana murhattiin noin 7 500 ihmistä. Poliittisista murhista on tullut uusin muoti-ilmiö, paikallispoliitikko voi päästä hengestään mitättömästä syystä. Murhan teettäminen ei edes maksa paljon, koska tekijöistä ei ole pulaa. Samoin varakkaiden ihmisten kaappaukset ovat lisääntyneet.
Katujengitappeluita käydään keskellä arkipäivää ja aseiden käyttö on holtitonta. Monilla alueilla nuorille jengiin liittyminen tuo ainoan yhteisön ja turvan. Silmitöntä väkivaltaa selitetään äärimmäisellä köyhyydellä ja huumeidenkäytöllä.
Poliisilla ei vaikuta olevan resursseja tai tahtoa puuttua tilanteeseen. Osasyynä on, että osa poliisivoimista on korruptoitunut ja itse asiassa monet poliisit toimivat eri mafiajärjestöjen palkkalistoilla.
Raakel Inkeri: Valkoista ja mustaa. Etelä-Afrikka apartheidista nykypäivään. 270 sivua. Kustannusosakeyhtiö Siltala.
