Vuonna 2023 kirjattiin 64 kuolemaan johtanutta väkivaltarikosta. Näiden rikosten määrä laski selvästi, lähes neljänneksellä vuoden 2022 tasosta ja jäi samalla viimeisen kymmenen vuoden jakson matalimmaksi, kertoo Helsingin yliopiston Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin tuore julkaisu.
Sekä henkirikosten lukumäärä että väkilukuun suhteutettu henkirikostaso olivat selvästi alle 1990-luvun ja 2000-luvun alun keskitason ja myös matalin kymmenvuotisella seurantajaksolla.
Tietoon tulleiden pahoinpitelyjen määrä kasvoi selvästi. Nuoret ovat vanhempia ikäryhmiä useammin sekä epäiltynä että uhreja väkivaltarikoksista. Viranomaistilastojen noususta huolimatta kyselytutkimuksissa fyysistä väkivaltaa kokeneiden osuus pysyi kuitenkin samalla tasolla kuin vuonna 2021.
Tilastoitujen ryöstörikosten määrä jatkoi edellisvuoden tavoin kasvuaan. Törkeitä ryöstöjä oli neljännes edellisvuotta enemmän.
Viranomaisten kirjaamat seksuaalirikokset lisääntyivät selvästi. Nousua selittää olennaisesti vuoden 2023 lainsäädännölliset muutokset, joissa tunnusmerkistöjä laajennettiin ja rangaistuksia kovennettiin. Lisäksi nousua selittänee mahdollisesti muutokset rikosten ilmoittamisessa.
Kyselytutkimukset ilmensivät pitkään laskua lapsien uhrikokemuksissa, mutta tuoreimman Lapsiuhritutkimuksen mukaan suunta saattaa olla osin kääntymässä. Erityisesti verkon kautta tapahtuneen rikollisuuden uhrikokemukset ovat kyselyidenkin mukaan nousussa. Pitkällä aikavälillä viranomaisten kirjaamat lapsiin kohdistuvat seksuaalirikokset ovat lisääntyneet.
Vuonna 2023 varkausrikokset nousivat noin puolitoista prosenttia edellisvuodesta. Tämä johtui erityisesti näpistysten lisääntymisestä, näpistykset kattavatkin hieman yli puolet kaikista varkausrikoksista. Omaisuusrikoksista myös petokset jatkoivat voimakasta kasvuaan.
Lähes neljännes poliisin tietoon tulevista rikoksista on liikennerikoksia. Vuonna 2023 nuorten (15–24-v.) osuus kaikista liikennerikoksista epäillyistä oli noin 29 prosenttia, kun taas törkeissä liikenneturvallisuuden vaarantamisissa vastaava nuorten osuus oli 53 prosenttia. Yhdeksän kymmenestä näistä nuorista oli miehiä.
Alle 18-vuotiaiden pahoinpitely- ja ryöstörikoksissa nousua
Alle 18-vuotiaiden epäiltyjen osuus poliisin tietoon tulleissa rikoksissa on pysynyt tasaisena 2010-luvulla, mutta kääntynyt viime vuosina nousuun useissa rikoslajeissa. Erityisen paljon ovat lisääntyneet alle 18-vuotiaiden pahoinpitely- ja ryöstörikokset.
Voimakkainta kasvu on ollut alle 15-vuotiaiden ikäryhmässä. Nuorisorikollisuuskyselyn mukaan rikoksen uhriksi joutuneiden nuorten osuus on hieman kasvanut, mutta kasvu on huomattavasti vähäisempää kuin poliisin tietoon tulleessa rikollisuudessa. Voimakkainta kasvu on väkivallalla uhkaamisen kohdalla.
Vuonna 2023 tilastoitiin lähes 26 750 huumausainerikosta, joka on lähellä viime vuosien keskiarvoa. Huumausainerikosten määrät ovat lähes kaksinkertaistuneet vuosituhannen alun tasosta. Noin kaksi kolmesta kaikesta tilastoidusta huumausainerikollisuudesta on huumausaineiden käyttörikoksia.
Ympäristörikollisuus on maailman neljänneksi suurin ja alati kasvava rikollisuuden ilmiö, johon liittyy useita uhkakuvia aina järjestäytyneestä rikollisuudesta rajat ylittävään rikollisuuteen.
Suomessa rikoslain mukaisia ympäristörikoksia tulee viranomaisten tietoon vuosittain noin 450 ja luonnonvararikoksia noin 170. Ympäristörikosten törkeät tekomuodot ovat harvinaisia.